HALISVIIKKO 2022

Halisilta 2019

Halisviikkoa vietetään taas kahden vuoden koronasta johutuvan tauon jälkeen toukokuussa. Viikkoon kuuluvat seuraavat ohjelmalliset tapahtumat:

  • KYLVÖN SIUNAUS 8.5.2022 äitien päivän jumalanpalveluksen jälkeen Maarian kirkon lähipellolla.
  • Kirjastoilta Nummen kirjastossa 18.5.2022 kello 17.00 – 19.00 teemana ROMANTIIKKAA HALISTEN TAPAAN.
  • HaliSilta Halisten koulun pihalla teemana KESÄ TULEE.

Halisviikon synnyystä ja historiasta löytyy tietoja tästä

Lue lisää

Vuoden 2018 HaliSukko Matti Nyberg Halisten Katajamäeltä

Matti Nyberg HaliSiltana 15.5.2018. Kuva: Timo Leinoneni

Perniöstä kotoisin oleva Matti Nyberg valittiin Halisukoksi HaliSillassa 15.5.2018. Valinnan perusteena oli erityisesti se, että hän oli kunnostanut ja hoitanut perheensä vanhaa omakotitaloaan ja sen puutarhaa Katjamäkin -nimisellä rinnetontillaan Frantsinkadun ja -polun välillä Halisissa esimerkillisesti.

Talo ympäristöineen tarjoaa silmän iloa koko Halisten kylän asukkaille ja kaikille ohikulkijoilleen. Samalla talo kuvastaa koko Halisten kylälle tärkeää asiaa, eli uuden ja vanhan sopusointuista rinnakkaiseloa.

Lue lisää

Esittelyvuorossa vuoden 2019 Halisukko Janne Peltonen

Janne Peltonen

Halisukko, joka antoi KoroiSet -lehdelle ulkoasun

Kun tätä juttua tehdään, ollaan keskellä koronakriisiä. HaliSilta on jouduttu peruuttamaan samoin koko kaupunginosaviikko. Kuluvana vuonna ei siis valita uutta Halisukkoa.

Janne Peltonen valittiin Halisukoksi viime HaliSiltana 15.5.2019, joten hän saa jatkaa vielä Halisukon arvovirkaansa vielä vuoden verran. Koronakriisi asetti myös omat ehtonsa tämän haastattelun tekemiselle. Lähtökohtana oli se, että haastattelu tuli tehdä ilman tapaamismahdollisuutta. 

Turun kristillisessä opistossa viestintäsuunnittelijana toimiva Janne Peltonen on vuosina 2008 – 2017 ilmestyneen aluelehden KoroiSetin lehden lukijoille tuttu. Lehden voi sanoa olleen ulkoasultaan Jannen luomus, sillä hän taittoi jokaisen lehden numeron ensimmäisestä 1/2008 viimeiseen eli 2/2017 saakka. 

Jannen esittely sopii nyt erinomaisesti, koska haastattelun kanssa samaan aikaan Koroinen.fi: ssä julkaistaan myös ne KoroiSet -lehdet, jotka eivät vielä ole julkaistu tällä alustalla, eli lehden numerot 1/2008 – 4/2013. Haastattelu on tehty maalis-huhtikuun vaihteessa 2020 koronakriisin aikaan.

Lue lisää

Halisakka ja -ukko esittelyssä

Halisakka vuodelta 2018 Maija Lehtiö

KoroiSet – lehden ilmestyessä HaliSiltana julkistetut Halisakka ja -ukko esiteltiin lehden joulunumerossa.

Lehden lakattua ilmestymästä 2017 vuoden 2016 Halisakka Henna Laine ja -ukko Tommi Ranti jäivät viimeisiksi esitellyiksi Halis -arvonimen saaneiksi akaksi ja ukoksi.

Pyrimme korjaamaan tämän puutteen esittelemällä niitä Halisakkoja ja -ukkoja, jotka ovat kyseisen arvonimen saaneet, mutta joita vielä emme ole käyneet haastattelemassa.

Sarjan aloittaa Parturi-kampaamon Punatukan Maija Lehtiö, vuoden 2018 Halisakka, jota Pirjo Ranti kävi haastattelemassa. Haastattelu löytyy alta.

Lue lisää

Komosten sukuyhdistys ry tervehtii Halisten kylän asukkaita!

Kotiseutuyhdistys Halinen-Räntämäki ry:llä oli ilo saada tervehdys Halisten kylän Komosten taloa pitkään hallinneen Komosten suvun päämieheltä Markku Komoselta.

Julkaisemme ala tämän tervehdyksen, jossa on samalla taustatietoja Komosten sukuyhdistyksestä. Kotiseutuyhdistys Halinen-Räntämäki ry on kovasti kiinnostunut osallistumaan Markku Komosen tervehdyksessään mainitsemista arvoituksien pohdintaan silläkin riskillä, vaikkemme ihan kaikkia arvoituksia onnistaisimmekaan ratkaisemaan.

Yksi näistä arvoituksista liittyy Komosten talon nimen alkuperään. Komonen sukunimenä löytyy Suomesta niin idästä kuin lännestä ilman ilmeistä sukuyhteyttä. Onko ajateltavissa, että tällainen yhteys on löydettävissä, tai viittaako Komonen -nimi johonkin erityiseen asiaan tai ominaisuuteen?

Lue lisää