HALISILTAA 2020 ODOTTAESSA

HaliSillan turvallisuuspaneeliin osallistuivat vasemmalta lähiöpolisiin esimies Mika Leskinen, TVT Asunnot Oy:n kiinteistöpäällikkö Lasse Lähdenmäki, TVT:n asukastoimikunnan varapuheenjohtaja Jenna Tamminen sekä paneelin puheenjohtajana Halinen-Räntämäki ry:n varapuheenjohtaja ja HaliSillan vetäjä Mika Ketola.

Nyt kun kevät lähestymässä on aika ruveta pohtimaan, mitä kaikkea kevät tuo tullessaan. Koroinen.fi käynnistää tämän pohdinnan julkaisemalla muistikuvia viime kevään HaliSillasta.

Tänä keväänä HaliSiltaa vietetään tutussa paikassa Halisten koulu pihalla 14.5.2020. Toiveena on, että nämä muistelut ikään kuin loihtisivat esiin mieliin sen, mitä kaikkea uutta voisikaan olla mukana joka vuotisessa tapahtumassa Halisissa.

Turvallisuuspaneeli HaliSillassa 2019

Turvallisuuspaneeliin osallistui niin poliisin, alueen suurimman vuokranantajan TVT Asunnot Oy:n ja asukkaiden edustajat, tapahtuman järjestäjän Kotiseutuyhdistys Halinen-Räntämäki ry:n edustajan toimiessa puheenjohtajana. Lisäksi koko HaliSillan avaajana toimi Lounais-Suomen poliisilaitoksen päällikkö.

Poliisimiehet puhuivat pitkäaikaiselle poliisikokemuksella. Poliisipäällikkö Tapio Huttunen toimi viimeisenä virkavuotenaan ennen eläköitymistään. Lähiöpoliisin esimiehellä Mika Leskisellä taas oli jo 30 vuoden poliisikokemus.

HaliSillan yhtenä pääteemana oli turvallisuus. Koko illan avaajana oli silloinen Luonais-Suomen poliislaitoksen päällikkö Tapio Huttunen. Illan päätti turvallisuuspaneeli, johon osallistuivat lähipoliisin esimies poliisin, alueen suurimman vuokranantajan TVT Asunnot Oy:n edustaja, alueen asukkaiden edustaja tilaisuuden järjestäjän, Kotiseutuyhdistys Halinen-Räntämäki ry:n edustajan toimiessa puheenjohtajana.NytnMolemmat polisimiehet korostivat, että alue ei juuri poikkea turvallisuudeltaan muista vastaavista alueista. Poliisipäällikkö Tapio Huttusen mukaan huomionarvoista on se, että nuoriso ja lapset toimivat alueella esimerkillisesti, ilkivaltaa ei juurikaan esiinny.

Kiinteistöpäällikkö Lasse Lähdemäen mukaan alueen turvallisuusasiat ovat hyvällä mallilla. Turvallisuutta on myös lisätty mm. valaistuksella, pimeät nurkat ovat poistuneet. TVT arvostaa jatkossa lähempää yhteistyötä lähiöpoliisin kanssa. 

Asukkaitten edustaja TVT:n aluetoimikunnan varapuheenjohtaja ja Paavinkatu 4:n asukastoimikunnan puheenjohtaja Jenna Tamminen, ja samalla myös  alueen pitkäaikainen asukas, korosti sitä, että alue on turvallinen ja luonnon läheinen, mikä tekee alueesta todella viihtyisän.

Kehitystarpeena turvallisuuden kannalta olisi tärkeää lisätä suojatie lähelle bussipysäkkiä Paaivinkadun ja Kardinaalinkadun kulmaan. Siinä ihmiset nyt bussista poistuessaan kulkevat suoraan ajoradan kautta. 

HALISILTAA VIETETÄÄN 15.5.2019

Perinteinen kevätrieha koko perheelle Halisten koulun kentällä keskiviikkona 15.5.2019 kello 17.00 alkaen teemana turvallisuus

OHJELMA

  • Tapio Jokinen avaa tilaisuuden
  • Poliisipäällikkö Tapio Huttunen tuo poliisin terveiset 
  • Juke Poika ja Riku Stenroos musisoivat
  • Vuoden 2019 Halisakka ja Halisukko julkistetaan
  • Trubaduuri Markus ja Runoduo LeinoVirta esiintyvät
  • Piirustuskilpailun tulokset julkistetaan
  • Asiantuntijoiden ja asukkaiden puheenvuoroja alueen tulevaisuudesta

MUUTA

Lähipoliisi esittäytyy.

Koriskoulu ja koriksen vapaaheittokilpailu sarjoina alle ja yli 15 vuotta. Palkintona Teemu Rannikon nimikoima koripallo.

Turun Ju-jutsu seura ry esittäytyy, poniajelua ja muuta ohjelmaa.

Järjestää: Kotiseutuyhdistys Halinen-Räntämäki ry, Kaupunginosaviikkojen tuki ry ja muut yhteistyökumppanit.

 

Lue lisää

Nummenpakka-Halinen kaupunginosaviikko 14.-21.5.2017

  • Koko viikon ohjelma löytyy tästä.
  • Halisiltaa vietetään 16.5.2017 kello 17.00 alkaen Halisten koulun pihalla. Tarkempi ohjelma on esitelty edellisessä artikkelistä. Se löytyy  myös tästä linkistä.
  • Historiailta Punainen Turku Nummen kirjastossa on vuorossa keskiviikkona 17.5.2017 kello 18.00. Ohjelma on esitelty edellisessä artikkelisssa. Se löytyy myös tästä linkistä.

Historiailta Punainen Turku Nummen kirjastossa 17.5.2017 kello 18:00 – 20:00

Rauno Lahtinen

Halisviikon ohjelmassa on keskiviikkona 17.5.2017  kello 18:00 vuorossa Dosentti Rauno Lahtinen. Hän  kertoo Nummen kirjastossa tapahtumista ja henkilöistä kirjansa Punainen Turku 1917-1918 pohjalta.

Tilaisuus kuuluu kaupunginosaviikkojen ohjelmaan. Tilaisuuden järjestäjänä on Kotiseutuyhdistys Halinen-Räntämäki ry.

Lue lisää