Asuminen
KOKORA hanke tiedottaa kerrostalossa asuville halislaisille
Kohtaamisia kodin rajoilla (eli KOKORA) -tutkimus käynnistyi kesällä 2025 ja yksi sen kohdealueista on Halinen. Tutkijat pureutuvat kerrostaloasumisen arkeen ja yhteisöllisyyteen tarkastelemalla naapurustossa tapahtuvia kohtaamisia. Heitä kiinnostaa esimerkiksi, millaisissa paikoissa ja tilanteissa naapureita kohdataan. Tutkimukseen toivotaan mukaan monipuolisesti eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia. Tutkimusta tekevät Turun yliopiston ja Åbo Akademin tutkijat. Lisätietoa ja linkki kyselyyn:
- Turun yliopiston ja Åbo Akademin hankkeen taustatiedot löytyvät tästä linkistä.
- Osallistu tutkimukseen | Kohtaamisia kodin rajoilla
MUUTOSESITYKSIÄ ALUEEN ASEMAKAAVOIHIN!
Seuraavat osallistumis- ja arviointisuunnitelmat ovat valmistuneet kohteista: KOROINEN 26/2022 ja MAARIAN KIRKKOSILTA 1/2021, mielipiteet viimeistään 10.10.2025
Katja Nousiainen – Halisten koulun apulaisrehtori ja HaliSakka 2024
Viime vuosina on tullut tavaksi, että samaan aikaan kun käynnistämme uuden HaliSviikon valmistelun, haastattelemme edellisenä vuonna valittuja HaliSakkaa ja -ukkoa. Tätä tapaa noudatamme nytkin. Seuraavassa on Halisten koulun apulaisrehtorin eli HalISakan 2024 Katja Nousioaisen haastattelu. Haastattelijana toimii Raija Tanner, joka on itse HaliSakka 2023.
Halisista Aulis Katajamäen kertomana
Halisissa asuva etnologi Helena Ruotsala kirjoittaa Aulis Katajamäen uudesta muistelukirjasta:
Halinen on muuttunut todella nopeasti viime vuosikymmenien aikana. Se on saanut paljon uusia asukkaita niin kotimaasta kuin ulkomailta. Muutoksen huomaa niin monista kadunnimistä kuin Halisten Kylänmäestä taloineen. Paljon tästä entisestä ajasta Halisissa kertovat Aulis Katajamäen kirjoitukset KoroiSet-lehdessä 2008-2017. Hänet valittiin Halisukoksi vuonna 1995. Nyt nämä kirjoitukset on yksissä kansissa julkaissut Halinen-Räntämäen kotiseutuyhdistys Timo Leinosen toimittamana.
Halisten alueen suurin vuokranantaja esittäytyy
Turun kaupunkikonserniin kuuluva TVT Asunnot Oy on suurin vuokranantaja Halisten alueella. Vastuullinen ja hyvä asuminen on TVT Asunnoille tärkeä tavoite, siksi yhtiö haluaa olla mukana myös asuinalueiden kehittämisessä. Viimeksi vuoden 2019 HaliSillan yhteydessä järjestetyssä alueen turvallisuutta pohtivassa paneelissa panelisteina olivat yhtiön kiinteistöpäällikkö Lasse Lähdemäki ja asukastoimikunnan varapuheenjohtaja Jenna Tamminen poliisin edustajan ohella.
Vuosina 2008 – 2017 ilmestyneessä KoroiSet -lehdessä TVT Asunnot esiteltiin laajasti viimeksi noin 10 vuotta sitten, kun lehti haastatteli yhtiön toimitusjohtajaa Teppo Forssia. Juttu on julkaistu KoroiSet 1/2014 lehdessä. Nyt on kulunut siitä aikaa jo siksi paljon, että on syytä päivittää yhtiön esittely. Tätä varten Koroinen.fi pyysi TVT:ltä kirjoitusta, jonka se myös sai. Kirjoitus on TVT:n Anu Nummelinin. Sen kuvat ovat myös TVT:n. Kirjoitus löytyy tämän johdattelun jälkeen.
Koroisten alueen tulevaisuus
Koroisten alueen tulevaisuutta on pohdittu useasti aiemmin ja useammankin tilaisuuden voimin. Viimeisin keskustelunavaus oli torstaina 9.2.2023, kun kolme Turun kaupunkisuunnittelun asiantuntijaa tuli tapaamaan alueen asukkaita Halisten seurakuntatalolle (kaavoitusarkkitehdit Jani Eteläkoski ja Iiris Talvitie sekä liikennesuunnitteluinsinööri Eero Paavola).
Tilaisuuden tarkoituksena oli valottaa alueen aiempia suunnittelutilanteita ja taustoja sekä pohjustaa myöhemmin tänä vuonna käynnistyvää suunnittelua. Koroinen.fi on saanut Turun kaupunkisuunnittelulta julkaistavaksi seuraavan arkkitehti Jani Eteläkosken laatiman yhteenvedon tilaisuuden sisällöstä.
Kotiseutu kuuluu kaikille – asuinpaikkana Halinen
Halisissa asuva Turun yliopiston etnologian professori Helena Ruotsala kertoo seuraavassa Halisista niin tutkimuksiin kuin omakohtaisiin kokemuksiinkin perustuen. Ruotsala on etnologi, ihmisyhteisöjen henkisen ja aineellisen kulttuurin tutkija, jonka tutkimuksen painopistealueisiin kuuluvat mm. Lappi, pohjoiset alueet ja suomalais-ugrilaiset kansat. Hän on Suomen Kotiseutuliiton valtuuston ja Kotiseutuyhdistys Halinen-Räntämäki ry:n jäsen. Hänen voidaan hyvin sanoa jatkavan Suomen kotiseutuajattelun perustajahahmon A. M. Tallgrenin henkistä perinnettä alueella.
Halisista on monenlaisia mielikuvia, joista osa on vastakkaisia, osa puolestaan samankaltaisia. Mitä muuta mieltä voisikaan olla keskustan lähellä sijaitsevasta monikulttuurisesta lähiöstä, joka on noussut vanhan historiallisen maaseutumaisen kylän tienoille? Halinen on aluetta, jossa nykyihmisen mielissä oudoilta tuntuvat kadunnimet ovat peräisin katoliselta ajalta tai liittyvät perinteiseen maatalouteen. Sen sillalta voi nähdä samalla kertaa kolmen keskiaikaista kirkon tornia ja entisen piispanistuimen paikan ja jossa ohikulkevat voivat puhua joitakin Halisissa puhuttavista kymmenistä kielistä?













