Elämme yksilöllisyyttä korostavassa ja arvostavassa ajassa. Jokaisen kuuluu hoitaa asiansa yksin, apua ei saa eikä pyydetä, vaikka tarve olisi kovakin. Joskus kaipaan ensimmäisen koronakevään tunnelmaa, kun Turun kaupunginosien some-ryhmissä tarjottiin kaupassakäyntiapua terveydeltään hauraille – ja apua myös vastaanotettiin, ulkoilutettiin sairastuneen naapurin koiraa ja laitettiin nalleja ikkunoihin tai parvekkeille ohi kävelevien lasten iloksi. Se kaikki oli tietenkin kriisitilanteessa syntynyttä yhteisöllisyyttä, mutta todisti, että me turkulaiset kyllä välitämme toisistamme – niistä vieraammistakin turkulaisista.
