Konrad Lehtimäen elämä ja maailmankäsitys, osa 2/4

Konrad Lehtimäki mietteissään. Kuva Kimmo Lehtimäen sukuarkistosta.

Muutto Viipuriin

Lehtimäki valittiin Turun kunnallisjärjestön edustajaksi 1907. Saman vuoden syyskuussa hän alkoi hoitaa hakemaansa Viipurin läntisen piirin piirisihteerin tointa. Hän piti Viipurissa vajaan vuoden aikana 47 puhetta ja kirjoitti ahkerasti viipurilaiseen sosiaalidemokraattiseen Työ-lehteen niin virallisia uutisia kuin pakinaluonteisia kirjoituksia.

Kirjastot ja lukutuvat olivat tärkeällä sijalla hänen ohjelmassaan. Hän oli yhteydessä Venäjän vallankumouksellisiin. Ajoittain hänet katsottiin kuuluvan poliittiseen ääriryhmään yhdessä Otto Ville Kuusisen kanssa.

Kevättalvella 1907 hänessä todettiin puhjenneen keuhkotauti. Hän jatkoi kuitenkin työtään, kunnes vappuna hän sai ensimmäisen pahan verensyöksyn juuri, kun hän oli aloittamassa vappupuhettaan. Hän pääsi aloittamaan työnsä uudelleen maaliskuussa 1909. Hänen voimansa eivät kuitenkaan enää palaneet entiselleen. Kuoleman ajatukset seurasivat häntä sairauskohtauksen jälkeen. Kuoleman teemasta tuli hänen kirjallisen tuotantonsa hallitseva teema.

Lehtimäellä oli huonosta terveydestä huolimatta paljon työtarmoa. Hänen lehtikirjoituksensa olivat usein laajoja ja niitä julkaistiin tiheästi. Hän läheni niissä kaunokirjallista tyyliä. Isotalo arvelee, että Lehtimäki halusi paljastaa kirjoituksissaan yhteiskunnassa olevia epäkohtia. Kaunokirjalliset kirjoitukset saattoivat toimia tässä mielessä paremmin kuin uutisluonteiset kirjoitukset. Onnistuessaan niillä voitiin vaikuttaa lukijaan voimakkaammin.

Lehtimäen esikoisteos julkaistiin 1910. Se oli 8 erillisen kertomuksen kokoelma. Nimenä sillä oli Rotkoista. Kirjan ensimmäisessä kertomuksessa nimeltään Marttyyrit kuvataan joukkoteloitusta, jossa vangit puhkeavat laulamaan ennen kuolemaansa:

Ankarat viimat ne yllämme soivat,
hirmua, kauhua haastavat ne, –
Sortoa syöksevät synkeät voimat
kuolohon meitäkin vaativat he …

Kaatuu ken taistossa aattehen suuren
sankarimaine sen säilyvi ain´.
Voittajan hymniä laulettaessa
kaikuvi huulilta miljoonain …

Työ – lehden arvostelussa kirjan arvioitiin olevan hätähuuto sorrettujen puolesta ja vastalause sortoa, vääryyttä ja taikauskoa vastaan. Samalla puoluetovereita kehotettiin levittämään kirjaa sen kertomusten edustaman köyhälistön maailmankatsomuksen takia. Kirjaa myytiinkin hyvin ja siitä otettiin varsin pian uusi painos.

Lehtimäen seuraava kirja Spartacus ilmestyi 1914. Sen kustansi tunnettu kustantaja Werner Söderström Osakeyhtiö (WSOY). Kirja herätti huomiota. Se käännettiin välittömästi ruotsiksi.

Paluu Turkuun

Lehtimäki haki 1911 avoimeksi tullutta Turun eteläisen vaalipiirin piirisihteerin paikkaa, johon hän myös valittiin.  Palkkaa hän sai 200 markkaa kuukaudessa. Hän asui sen jälkeen Turussa elämänsä loppuun saakka.

Lehtimäki joutui piirisihteerin toimessa vastaamaan puoleen piirin taloudesta. Saadakseen talouden tasapainoon hän karsi menoja vähän joka puolelta. Lehtolehtisistä luovuttiin kokonaan. Lehtimäki piti niin liian kalliina niiden tehoon verrattuna.

Lehtimäki veti tiukkaa linjaa muutenkin ja tutki arkistot huolellisesti. Hän havaitsi tileissä leväperäisyyttä ja syytti edeltäjäänsä kavalluksesta. Syytös tuli myös ulkopuolisten tietoon.

Edeltäjä erotettiin kaikista puolueen viroista. Mutta hänelle oli puolustajia. Edeltäjä vetosi siihen, että hän oli käyttänyt varat köyhien auttamiseen oikeusistunnoissa. Hän saikin ymmärrystä virallisen puolueväen ulkopuolisilta.

Todettiin, että Lehtimäki ei tuntenut paikallisia oloja, ja että siksi hän oli liian kärkäs arvostelemaan edeltäjäänsä ja häntä tukeneita puoluetoimikunnan jäseniä. Kun Lehtimäki oli valittu Eduskuntaan 1911, hän ei osallistunut toisten mielestä riittävästi piiritoimiston kokouksiin. Lehtimäki ilmoitti 1913 piirikokouksessa, että hän luopuu sihteerin toimesta.

Isotalo arvelee, että Lehtimäki suunnitteli näihin aikoihin kokonaan jäävänsä pois politiikasta ja ryhtyvänsä vain kirjoittamaan. Tätä Isotalo perustelee sillä, että Sosiaalidemokraattisessa puolueessa oli päätetty, että puoluetta edustavat lehtimiehet eivät saisi kirjoittaa juttuja porvarillisiin lehtiin.

Lehtimäki oli itse kannattanut päätöstä. Myöhemmin hän kuitenkin vaati, että kieltopäätös peruutetaan julkaistuaan kertomuksiaan useissa porvarillisissa lehdissä.

Eduskunnassa

Lehtimäki valittiin Eduskuntaan 1911 Viipurin läänin läntisestä vaalipiiristä sosiaalidemokraattisen puolueen edustajana. Hän oli silloin 28-vuotias, yksi nuoremmista edustajista. Hän oli Edustajana vuodet 1911 – 1917.

Edustajakauden alkuaikoina suhteet Venäjään olivat huolen ja pelon aiheena. Lehtimäki keskittyi näihin kysymyksiin. Hänelle oli suuren pelon aiheena venäläinen hallintokulttuuri, jonka hän näki sorron välikappaleena ja omien ajatustensa ja pyrkimyksiensä jyrkkänä vastapuolena.Hän myös käytti näissä asioissa jyrkkää kieltä, sekä vaati Eduskunnalta tiukempia kannanottoja.

Lehtimäen käyttämät ilmaisut saivat puhemiehen useamman kerran huomauttamaan, että ne eivät ole valtiopäiväjärjestyksen mukaan sallittuja. Häntä syytettiin agitaation harrastamisesta puhujalavalta. Lehtimäki oli puheessaan todennut, että senaatti oli puolustanut ”törkeästi lainvastaisia ja maallemme turmiollisia sortotoimenpiteitä niin on se sillä osoittanut, kuinka täydellisesti se on antautunut venäläisten suomisyöjäin kätyriksi”.

Ajoittain hän ei osallistunut lainkaan tai hyvin lyhytsanaisesti keskusteluihin Eduskunnassa. Toisiin asioihin hän otti kantaa taas hyvin määrätietoisesti. Tällainen oli esimerkiksi Yhdistyslaki, joka ehdotuksen mukaan olisi kieltänyt alle 18-vuotiaita kuulumasta valtiollisiin asioihin vaikuttaviin yhdistyksiin. Tätä Lehtimäki vastusti päättävästi. Hänelle oli tärkeätä, että raskasta ruumiillista työtä tekevä nuoret tarvitsevat oman terveytensä takia kulttuuria ylläpitäviä yhdistyksiä.

Hän vastusti myös lain kohtaa, jonka mukaan yhdistyksen tarkoitus ei saa olla vastoin hyviä tapoja. Lehtimäki korosti sitä, että käsitys hyvistä tavoista muuttuu jatkuvasti ja, että ihmisillä on erilainen käsitys hyvistä tavoista. Viranomaiset voisivat tulkita tätä lainkohtaa mielivaltaisesti.

Eduskunnan työ oli sodan takia keskeytyksissä kolmatta vuotta. Lehtimäki koki olevansa tarkkailunalaisena. Häntä ei syytetty mistään, mutta hän kuitenkin lähti pakomatkalle Suomesta syksyllä 1916 jääkäreitä tukevien henkilöiden auttaessa häntä pakenemaan Ruotsin kautta Amerikkaan saakka. Hänen nimensä löytyy matkustajaluettelosta, joka on päivätty 21–25.1916.

Amerikassa hän tutustui maan kirjasto-oloihin ja esitteli myöhemmin havaintonsa Eduskunnassa. Hän kirjoitti matkallaan novellikokoelman Jäähyväiset. Suomalaisvoimin esitettiin hänen näytelmänsä Spartacus tänä aikana. Venäjän vallankumous keväällä 1917 muutti tilanteen kokonaan. Lehtimäellä tämä tarkoitti paluuta Suomeen. Lehtimäki keskittyi nyt urheilu- ja kulttuuriasioihin, kirjastoihin ja kansan teattereiden avustuksiin.

Lehtimäki ei enää asettunut vuonna 1917 ehdokkaaksi Eduskuntaan, kun Venäjän väliaikainen hallitus määräsi Eduskunnan hajaantumaan elo- heinäkuun vaihteessa. Hän vetosi terveydellisiin syihin.

Syynä on ilmeisesti ollut myös häneen kohdistunut oppositio. Turussa oli keskusteltu keväällä 1916 uusista ehdokkaista Eduskuntaa. Lehtimäki vastaan hyökättiin puolueen sisällä siksi, ettei hän ollut kirjoituksillaan tukenut puoluettaan ja sen lehdistöä riittävästi. Elokuussa 1917 Lehtimäki luopui ehdokkuudestaan vedoten heikkoon terveyteensä. Hänen kannatuksensakaan ei enää siinä vaiheessa ollut vakuuttavaa.

Isotalo olettaa, että Lehtimäen epäsuosioon puolueväen keskuudessa vaikutti hänen sanavalmiutensa ja lukeneisuutensa. Toiset tunsivat helposti tulleensa nolatuksi, mikä on voinut synnyttää toisissa katkeruutta.

Lehtimäki ei käyttänyt työväenliikkeen kustantamoja. Hän sai tunnusta kirjallisista töistään oikeistolaisilta tahoilta. Epäiltiin, että Lehtimäki tavalla tai toisella liehitteli näitä. Hänen tapansa kuvata työläisiä liian lahjattomiksi ja omaehtoiseen vallanpitoon kykenemättömiksi synnytti myös kritiikkiä.

Lehtimäki oli ollut paljon poissa Eduskunnan istunnoista. Syynä oli heikko terveys, mutta varmaan myös hänen keskittyminen mittaviin kirjallisiin töihinsä. Häneltä ilmestyivät näihin aikoihin mm. seuraavat teokset: Spartacus – näytelmä 1914, Kuolema 1915, Syvyydestä, 1915, Perintö 1916, Ylös helvetistä, keväällä 1917.

Puolueväki katsoi, että kirjallinen työ oli poissa hänen poliittisesta työstään. Yleisön keskuudessa hän sen sijaan sai ymmärtämystä ja lukijoita. Orjakapinasta kertova Spartacus – näytelmä erityisesti sai paljon myönteistä huomiota. Se esitettiin ainakin Tampereen Työväen Teatterissa.  Isotalo näkee Spartacus – näytelmän peilinä silloisesta ajasta. Kapina kukistetaan ja Spartacus kuolee. Ennen kuolemaansa hän lausuu:

Ja kuoltava on meidän niin, että ylimykset sen aina muistavat…

 

Timo Leinonen