A.M. TALLGRENIN (1885 – 1945) ESITTELY. Osa II

Kiista kotiseutututkimuksen peruskysymyksistä jäi ratkaisematta. Alan koulutusta lisättiin osin kiistan tuloksena. Myös osakunnissa tehtävä kotiseututyö oli kohdannut vastusta. Samaan aikaan Tallgrenin kiinnostus arkeologiaan heräsi uudelleen.

Vuonna 1915 Tallgren teki taas tutkimusmatkan Venäjälle. Tutkimusmatkallaan Uralilla hän sai tiedon Aspelinin kuolemasta. Kokemus sai hänet kirjoittamaan silloisista tuntemuksistaan Helsingin Sanomissa:

Täällä oli Aspelinin sydän ja näiden muinaisten kansojen kirjoittamattoman historian tutkimuksen alulleapano, se työ joka tulee kirkastamaan Aspelinin nimen historian lehdille.

Tämän matkan jälkeen seurasi Tallgrenin työuran hedelmällisin kausi. Venäjän muinaisuus, johon hänen väitöskirjansa oli avannut oven, pysyi pääkiinnostuksen kohteena. Ikään kuin kauden huipentumana vuonna 1919 ilmestyi väitöskirjan jatko-osa, joka käsitteli ns. Ananino- kulttuuria.

Tämä kulttuuri vaikutti Volgan keskijuoksulla noin 2500 vuotta sitten noin 600 vuoden ajan. Sille oli ominaista, että aseissa käytettiin ensi pronssin lisäksi myös jo rautaa. Myöhemmin rauta syrjäytti pronssin kokonaan. Kulttuurin vaikutuksia on löydetty Fennoskandiankin alueella.

Samaan aikaan Tallgren julkaisi lukuisia kirjoituksia Suomenkin arkeologiasta. Ne käsittelivät Aurajoen suun kirjoittaman ajan historian lisäksi eri maakuntien ja koko Suomenkin arkeologiaa.

Yhdessä äitinsä Jenny-Maria Montin-Tallgrenin kanssa he julkaisivat tutkimuksensa Maarian pitäjän paikannimistä vuonna. Tämän kirjan he omistivat perheen lastenhoitajana toimineen Emilia Marjasen (os. Löytty) vanhimmalle pojalle, Vilho Marjaselle, joka oli kaatunut Tampereen taisteluissa 3.4.1918.

Suuret kysymykset ja haasteet kiehtoivat

Tallgren halusi pohtia suuria kysymyksiä ja järjestellä tutkimuksissa esille tulevia asioita uudella tavalla. Hän omasi taidon ja halun innostaa tähän myös muita. Hänen kiinnostuksensa Aurajoen suun muinaisuuteen, kotiseutuliikkeeseen ja Suomen asujaimiston alkuperään tuottivat merkittäviä tuloksia osin juuri näistä syistä.

Vastaavanlaisen haasteen tarjosi myös hänelle tarjottu Tarton yliopiston arkeologian professuuri. Tämän viran hän otti vastaan syyslukukauden alussa 1920. Virka tarjosi hänelle mahdollisuuden luoda perusta koko Viron arkeologialle. Tallgreniä pidetäänkin perustavanlaatuisen työnsä ansiosta Viron arkeologian isänä.

Helsingin yliopistoon perustettiin monen yrityksen jälkeen arkeologian professorin virka 1921 Tallgrenin ankaran kriitikon, Julius Ailion laatiman esityksen pohjalta. Ailio haki itsekin kyseistä virkaa. Tallgrenkin haki virkaa, johon hänet vuoden 1923 joulukuussa nimitettiin.

Viran täyttöä edelsi tiukka kiista Julius Ailion kanssa. Kun hän sitten siirtyi Helsingin yliopiston arkeologian virkaan vuonna 1924 alussa, hänelle avautui taas mahdollisuus palata Venäjän ja Itä-Euroopan laajojen arkeologisten tutkimusten pariin.

Kun Muinaismuistoyhdistyksen hallitus hyväksyi julkaisun toteuttamiseen tähtäävän hankkeen Ailion vastustuksesta huolimatta, Mikko kirjoitti kotiinsa: ”Eikö totta, on kuitenkin ihanaa elää.”

Julkaisu sai nimen Eurasia Septentrionalis Antiqua. Julkaisun tarkoituksena oli Itä-Euroopan arkeologian tulosten välittäminen länteen. Sen ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1926. Siinä keskityttiin Mustanmeren arojen pronssikauden kysymyksiin.

Siinä ollutta Tallgrenin tutkimusta metallikulttuurin omaksumisesta kyseisellä alueella pidetään hänen yhtenä merkittävimmistä tutkimuksista.

Tallgren oli kymmenisen vuotta suunnitellut tällaisen julkaisun perustamista. Professorin virka tarjosi hänelle mahdollisuuden omalla aktiivisella tutkimustoiminnalle hankkia julkaisulle myös merkittävää sisältöä.

Nyt koittikin Tallgrenille hänen kansainvälisen uran kannalta merkittävin tieteellinen jakso. Hän kykeni jatkamaan Venäjän ja Itä-Euroopan arkeologian tutkimista erityisesti pronssikaudelta. Hän teki useita matkoja alueella.

Samalla hän hankki hyvin mittavan tutkimusaineiston ja loi laajan suhdeverkoston venäläisiin arkeologeihin. Tulokset hän jakoi Eurasia – julkaisulla alan harrastajille ympäri maailmaa.

Vakiintuneet käsitykset saivat väistyä totuuden etsijän tieltä

Tallgren oli äitinsä innoittamana aloittanut Aurajoen suun ja Koroisten niemen kirjoittamattoman asutushistorian selvittämisen. Se oli varmasti herättänyt hänessä kysymyksen siitä, mistä asujaimisto alueelle oli aikoinaan tullut.

Tähän kysymykseen hänen oppi-isänsä, Aspelin oli tarjonnut omaa vastauksensa. Tähän vastaukseen sisältyi teoria kansojen alkukodista Altain alueella kaukana Aasian keskusta-alueella. Tallgren kumosi oppi-isänsä teoriat.

Hän torjui yleisemminkin ajatuksen siitä, että tietyillä kansakunnilla ylipäänsä olisi olemassa sellaisesta alkukotia, josta kyseinen kansakunta erilaisten sisäisten prosessien kautta olisi muodostunut nykymuotoonsa.

Hän puolusti käsitystä, että kansakunnat ovat vähitellen kehittyneet erilaisista ihmisistä. Vain täysin eristyksessä eläneet ihmisyhteisöt ovat voineet kehittyä sisäisien prosessien kautta.

Hän ei kuitenkaan menettänyt kiinnostustaan laajojen ja Suomen alueenulkopuolisten alueiden arkeologiaan. Tallgren ei halunnut olla vakiintuneiden käsitysten vanki, vaan etsi niiden takaa luotettavampaa ja varmempaa tietoa.

Opiskelualaansa valitessaan 19-vuotias Mikko kirjoitti kotiinsa ajatuksiaan:

Ja oleellista ei ole mikään muu kuin suuret perustotuudet ja korkeat siveyslait, kaikki muu on vähäpätöistä, sillä totuus on suunnattomasti yläpuolella kaikkia ihmiskeksintöjä, kuten dogmit ovat, ja ihminen on erehtyväinen.

Totuuden etsintä johtaa liian suuriin kysymyksiin

Näin kunnianhimoinen tutkija ikään kuin ajautui tutkimaan niin laajaa kohdetta, Venäjän ja Itä-Euroopan muinaisuutta, että se tuotti hänelle ahdistusta. Aineisto paisui niin laajaksi, että sen hallitseminen tuotti ongelmia.

Hän pelkäsi myös, että laajuus merkitsi samalla vähäistä tutkimuksellista syvyyttä. Hän koki myös olevansa tutkimushankkeessaan yksin. Vuonna 1932 hän pohdiskelee:

Olisi kai ollut parasta vain kyntää omaa peltoa vain syvemmältä, kasvattaa jälkipolvi, joka pysyy kiinni maankamarassa ja kykenee. Ei meistä (Suomi) eikä Skandinaviastakaan ole `suurvallan´ rakentajaksi. Koko ote on väärä. Realiteetit ovat ainoa oikea pohja.

Euasian julkaiseminen loppuu

Eurasia oli sekä arkeologinen että kansatieteellinen julkaisu, joita julkaistiin kaikkiaan 12 nidettä vuosina 1926 – 1938. Arkeologia oli siinä valta-asemassa, koska Tallgrenin asema lehden toimittamisessa oli niin keskeinen.

Sarja sammui, kun Neuvostoliitto kielsi tutkijoiden yhteydet ulkomaailmaan. Viimeisimpiin numeroihin vuosina 1936 – 1938 Tallgren käytti varastossa olleita käsikirjoituksia. Valtaosan artikkeleista Tallgren kirjoitti itse.

Kaukasian esihistoriaa koskeva julkaisu Eurasiassa oli viimeinen pronssikautta koskeva tutkimus. Tallgren olisi varmasti jatkanut Kaukasuksen tutkimuksiaan, sillä hän piti sitä mielenkiintoisimpana tutkimusalueena.

Poliittiset olosuhteet tulivat kuitenkin vastaan. Tallgren lähetti avoimen kirjeen Neuvostoliiton viranomaisille. Kirje oli vastalause Neuvostoliitossa harjoitettua tiedemiesten kohtaan harjoitettua vainoa kohtaan. Kirjeen seurauksena hänen mahdollisuutensa matkustaa Neuvostoliittoon vähenivät.

Tallgren teki kuitenkin vielä 1935 matkan Venäjälle. Matkallaan hän sai tiedon Neuvostoliitossa 1935 Stalinin vainoissa teloitetuista arkeologeista. Hän julkaisi nimet Eurasiassa 1936. Seurauksena tästä hänet erotettiin Neuvostoliiton tieteellisten seurojen jäsenyydestä ja hän sai maahantulokiellon.

Arkeologiaa ei saa alistaa ”vihapuheelle” tai poliittisille tavoitteille

Tallgrenin poleeminen kirjoitus ”Oman itsensä kanssa painiskeleva muinaistiede” julkaistiin Kalevalaseuran vuosikirjassa 1934. Laajempana ja ehkä vielä kärjekkäämpänä se julkaistiin Eurasiassa 1936.

Kirjoituksessa Tallgren esitti, että tieteeseen ei pidä ujuttaa kangistuneita oppirakennelmia, metafysiikkaa, eikä kansallisuusaatteita tai vihaa jotakin kansakuntaa kohtaan.

Tallgren piti arkeologiaa tieteenä, joka tutki ilman kirjallisten lähteiden tukea ihmisten taloudellisen ja sosiaalisen elämän ja uskonnollisen ajattelun kehittymistä.

Tallgren erotteli tiukasti toisistaan arkeologiset kulttuurit ja etniset kansakunnat. Hän vastusti voimakkaasti arkeologian alistamista poliittisille tavoitteille kuten Saksassa ja Neuvostoliitossa siihen aikaan oli tapana.

Vastakkainasetteluja vastaan

Tallgren toimi Varsinaissuomalaisen osakunnan inspehtorina 1925 – 1928. Vuonna 1928 Tallgren erosi toimesta, koska osakunta asettui tukemaan yliopiston muuttamiseksi vain suomenkieliseksi.

Hän asettui kirjoituksillaan vastustamaan 1930-luvulla Lapuan liikettä, joka isänmaallisuuden nimissä kohdisti väkivaltaisia toimia valtion vihollisena pitämiään kansalaisia vastaan ilman lain antamaa valtuutta.

Terveys horjuu

Vuonna 1937 Tallgrenia kohtasi vakavan verenkiertohäiriö. Hän toipui tästä, mutta vuonna 1940 hän joutui vaikeaan leikkaukseen, josta hän ei täysin palannut ennalleen.

Heikentynyt terveys oli ollut yhtenä syynä Eurasian lopettamiseen vuonna 1938. Toisen maailmansodan puhkeaminen 1939 olisi joka tapauksessa tehnyt sen julkaisemisen mahdottomaksi.

Kotiseututyön muodot muuttuvat

Tallgren oli ollut mukana Suomen Kotiseutututkimuksen Keskusvaliokunnan toiminnassa aktiivisesti aina sen lakkauttamiseen saakka. Valiokunnan toiminta oli hiipunut koko 1930-luvun sen heikon taloudellisen pohjan takia.

Lopulta se johti valiokunnan lakkauttamiseen 29.3.1936. Viimeisenä puheenjohtajana oli Kustaa Vilkuna. Hän totesi lakkauttamisen yhteydessä, että itse kotiseututyö ei pääty päätöksen myötä. Sitä on vain tehtävä laajemmalla rintamalla ja toisin muodoin.

Tallgren korosti, että kotiseututyötä johtivat valiokunnan lakkauttamisen jälkeen ”maakunnat itse, ja reaalisemmin kuin ennen. Tärkeä rengas kuitenkin puuttuu tällä hetkellä: koossa pitävä ja yhtenäisyyttä luova keskuselin.”

Alakulo voittaa alaa

Työkyvyn heikentyminen, Eurasian julkaisemisen lopettaminen, kotiseututyön pirstaleinen tilanne ja sodan tuomat monet surun viestit merkitsivät Tallgrenille eristäytymistä ja alakuloista mieltä.

Talvisodan synnyttämä yhtenäinen puolustushenki ylivoimaista vastustajaa vastaan innoitti Tallgreniä. Hän kirjoittaa: ”[e]ikös ole suurta, että kansamme on yksi!”

Alakulo valtasi kuitenkin pysyvämmin hänen mielensä sodan jatkuessa. Ajatukset kuolemasta askarruttivat, mutta hän ei kuitenkaan vajonnut toivottomuuteen. Hän kirjoitti: ”Ihminen ei kuole, henki elää.”

Kuolemaa hän odotti tilaansa pohtien: ”Energia ei kuole suoraa päätä.” Tallgren sai vastaanottaa monia huomionosoituksia täyttäessään 60 vuotta 8.2.1945. Lopullisesti hänen voimansa loppuivat kahden kuukauden päästä 13.4.1945.

Tehty työ elää

Suomen Muinaismuistoyhdistys julkaisi Ella Kivikosken kirjan hänen elämästään, jolle antoi nimen: ” Tehty työ elää”, sekä pystytti hautamuistomerkin Maarian kirkon hautausmaalle.

Muistomerkkiin hakattiin sama teksti: ”Tehty työ elää”, jota A.M. Tallgren oli itse käyttänyt ”Maarian historia I” – kirjan esipuheessaan Maarian-päivänä 1944 todetessaan Maarian kunnan lakkaavan olemasta itsenäisenä kuntana.

Timo Leinonen

 

LÄHTEET

Einar W. Juva. ”A. M. Tallgrenin muistolle”. Varsinais-Suomen Maakuntakirja 10. Turku 1948 s. 9 – 31.
Kivikoski, Ella. Tehty työ elää. A. M. Tallgren 1885 – 1945. Suomen muinaisyhdistys. Helsinki 1960.
Stenfors, Piia. Suomalainen kotiseutuliike 1894 – 1944. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki. 2006.
http://senc.hum.helsinki.fi/wiki/Ananino_Culture Päivitetty 12.10.2014
http://fi.wikipedia.org/wiki/J._R._Aspelin (Viitattu 10.10.2014)
http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/6461/ Päivitetty 12.10.2014
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eurasia_Septentrionalis_Antiqua Päivitetty 12.10.2014