Sodan kokeminen oli Jaakko Haaviolle iso asia. Oli luovuttava ihanteista ja rakennettava kokonaan uudenlainen Suomi-kuva itselleen. Jaakko Haavio haki ja tuli valituksi kirkkoherraksi Turun Maarian seurakuntaan. Niinpä hän muutti Yläneeltä Turkuun, ja saattoi alkaa uuden elämän.
Sodan kokeminen oli Jaakko Haaviolle iso asia. Oli luovuttava ihanteista ja rakennettava kokonaan uudenlainen Suomi-kuva itselleen. Jaakko Haavio haki ja tuli valituksi kirkkoherraksi Turun Maarian seurakuntaan. Niinpä hän muutti Yläneeltä Turkuun, ja saattoi alkaa uuden elämän.
Olosuhteet ja haasteet Turussa olivat toisenlaiset kuin Yläneellä. Yläne edusti maatalouskulttuuria. Ihmiset saivat elantonsa maataloudesta. Turussa sen sijaan pappi kohtasi nopeaa vauhtia teollistuvan yhteiskunnan ja kirkosta vieraantuneen työväestön. Työ oli jatkuvaa opettelua.
Jaakko Haavio itse pohti lähtöään ja vastaanottoaan Maarian seurakuntaan. Hän tiivistää silloiset tuntonsa apostolin sanoihin:
Minulle on auennut ovi suureen ja hedelmälliseen työhön ja vastustajia on paljon.
Alku oli raskasta. Hän kirjoittaa tästä ajasta:
Muistelen kuin pahaa unta työni alkua Maarian seurakunnassa. Hiihdin kuin sumun keskellä raskaalla suojakelillä.
Haavion perhe muutti Maarian pappilaan tammikuisena pakkaspäivänä 1950. Turun vuokralautakunta oli sijoittanut sinne jo ennestään parikymmentä henkeä asumaan. Päärakennuksessakin asui kaksi perhettä.
Vuokralaiset pitivät lauantai-iltaisin pappilan yläsalissa tiukkoja poliittisia agitaatiokokouksia miesporukoille. Tilanne kesti tulovuoden helmikuusta jouluun saakka ennen kuin päärakennus vapautui näistä pakkovuokralaisista ja perhe sai esimerkiksi kylpyhuoneen omaan käyttöönsä.
Kirkosta haluttiin erota
Siihen aikaan osa työväestöstä suhtautui kirkkoon hyvin kielteisesti ja halusi erota kirkosta. Silloinen laki velvoitti papin keskustelemaan eroilmoituksen tekijän kanssa tarkoituksena taivuttaa ilmoittaja luopumaan eroaikeistaan.
Sellainen työ oli kuitenkin tuomittu säännöllisesti epäonnistumaan. Esimerkiksi helmikuussa 1950 eräs 8-henkinen ryhmä nuori miehiä oli tullut eroamaan kirkosta. Ensin he lauloivat pihalla poliittisia marsseja ja astuivat sitten sisään pappilaan.
Haavio oli pyytänyt miehiä tulemaan kansliasta keskustelemaan luokseen yksityiselle puolelle. Kun hän oli puhunut hetken verran heille, oli joukosta noussut yksi miehistä seisomaan huutaen kiivaasti:
Me tultiin eroamaan kirkosta eikä kuuntelemaan teidän lorujanne.
Haavio muistelee, miten hänen halunsa neuvoa miehiä oli silloin tyystin kadonnut.
Kerran eräs mies oli haukkunut Haavion ja koko kirkon ja sanonut eroavansa kirkosta. Syynä suuttumukseen oli ollut se että, miehelle ei ollut mahdollista antaa seurakuntasalia käyttöön hänen haluamallaan ajalla.
Haavio oli väsynyt. Hän tunsi itsensä täysin neuvottomaksi. Hän suuttui, tarttui miestä kauluksesta ja työnsi ulos ovesta ja huusi: ”Sopii mennä vain”. Hän ehti jo katua käytöstään, kun ovi avautui ja mies tuli sisään ja pyysi anteeksi käytöstään. Haaviokin pyysi omalta osaltaan. Syntyi sovinto.
Maarian seurakunnan oma kirkkovaltuuston lakkautetaan
Maarian seurakunnan kirkkovaltuusto oli varsin aktiivinen, paljon aktiivisempi, mihin Jaakko Haavio oli tottunut Yläneellä. Kirkkovaltuustossa oli valtuutettuja, jotka olivat toimineet itsenäisen Maarian kunnan luottamustoimissa.
Maarian kunta oli pääosin liitetty Turkuun Haavioiden tullessa seurakunnan kirkkoherraksi. Mielialat olivat kuntaliitoksesta ajoilta tulehtuneita. Turkuun suhtauduttiin epäluuloisesti. Verolain muutokset edellyttivät, että Maarian vanhan paikallisseurakunnan valtuusto lakkautetaan. Maarian seurakunta saisi sen jälkeen omat edustajansa Turun seurakuntien yhteiseen valtuustoon.
Haavion tehtävänä oli selostaa vanhalle valtuustolle muutosta ja saada valtuustolta sille suostumus. Tämä ei onnistunut. Joku ehdotti, että Maaria tulisi erota Turusta ja palata vanhaan vapauden aikaan.
Kirkkohallituskin lähetti edustajansa Maariaan, jotta vanha valtuusto antaisi suostumuksensa vapaaehtoiselle liittymiselle yhteistalouteen. Tämäkään ei onnistunut. Haavio sai kuulla olevansa kuin mikäkin maankavaltaja. Ei tuumaakaan Turulle pyhää Maarian maata!
Lopputulos oli kuitenkin vääjäämättä se, että Maarian seurakunta liitettiin seurakuntien yhteistalouteen. Valtuusto kokoontui viimeisen kerran 25.11.1953. Koroisten talon silloinen isäntä luovutti tilaisuudessa puheenjohtajana toimineelle Haaviolle hopeisen puheenjohtajan nuijan. Luovuttaessaan nuijan hän lausui:
Lyö pöytään oikea päätös! Maarian seurakunta ei koskaan liity Turkuun!
Yhteistyö kirkkoneuvoston kanssa toimi
Jos oli taloudellisiin asioihin keskittyvän kirkkovaltuuston työn johtaminen alkuun raskasta Jaakko Haaviolle, niin hengellisiin ja seurakunnan muuhun toimintaan keskittyvä kirkkoneuvosto oli hänelle tärkeä elin alusta lähtien seurakunnan toiminnan johtamisessa.
Kirkkoneuvoston kokouksissa kukin seurakunnan työntekijä kävi selostamassaan kokoukselle työtapojaan ja kokemuksiaan työssään. Kirkkoneuvoston jäsenet saattoivat esittää omia kysymyksiä ja toivomuksiaan työntekijöille. Näin kaikki pysyivät ajan tasalla. Vuorovaikutteinen yhteistyö toimi.
Tehtäväksianto: uusia toimintamuotoja kehitettävä!
Haavio oli lapsuudessaan ollut kovin ihmisarka. Hänen oli vaikeaa kohdata vieraita ihmisiä. Hänen isänsä oli kuitenkin esimerkillään ja muutenkin opettanut, että kaikki ihmiset on kohdattaessa rohkeasti käteltävä.
Teologian opiskelun yhteydessä hän oli opiskellut myös psykologiaa ja sosiologiaa. Hän oli kiinnostunut ihmisistä ja oli sosiaalisesti lahjakas. Nämä kaikki asiat olivat hänelle suuria avuja, kun hän rakensi yhteyksiään niin seurakuntalaisiin kuin muualle yhteiskuntaan.
Haavio ei ollut kiinnostunut poliittisista kamppailuista. Niistä hän halusi jäädä syrjään ja vaikuttaa muuten. Jo ennen Turun aikaa hän oli vuodesta 1943 ollut kirkolliskokouksen jäsenenä. Jäsenyys jatkui aina vuoteen 1971 saakka.
Arkkipiispa Ilmari Salomies vihkiessään hänet Maarian seurakunnan kirkkoherran virkaan 7.10.1951 antoikin puheessaan hänelle sopivan ja vaativan tehtävän vaikuttaa:
Tämä maamme vanhimmalle kulttuurikamaralla oleva työkenttä ja siitä käytävä henkinen taistelu on vaikeuksista rikas. Tässä seurakunnassa, johon kuuluu laitakaupunkia, kaistale vanhaa maaseutua ja paljon teollisuutta on kirkon perinnäisten työmuotojen rinnalla kehitettävä uusia ja pantava ne viisaasti harkiten ja uskollisesti täytäntöön.
Turussa syntyikin 1950-luvun alkupuolella mm. seuraavat yhteiset työmuodot, joita Haavio oli aktiivisesti käynnistämässä: perheasiain neuvottelukeskus, diakonikeskus, nuorisotyökeskus, seurakuntien taidetoimikunta ja tiedotuskeskus.
Uutena työmuotona kokeiltiin eri kansalaisryhmille osoitetuttuja kokouskutsuja. Tällaisia ryhmiä olivat esimerkiksi: katulähetys, Turun lakimiehet, Varsinais-Suomen opettajien piirijärjestöt, Lounais-Suomen kirjailijat ja Raunistulan omakotiyhdistys Torpan omistajat. Maarian pappila oli silloin useiden kokouksien pitopaikka Kaisa Haavion toimiessa emäntänä.
Vuoropuhelu uskonnolliset suuntausten välillä
Maarian seurakunnassa oli seurakunnan työntekijöiden, niin diakonissojen kuin pappien keskuudessa niitä, joita tunnustautuivat evankelisiksi ja niitä, jotka vastaavasti olivat heränneitä, körttiläisiä. Nämä suhtautuivat lähtökohtaisesti toisiinsa ennakkoluuloisesti.
Haavion mukaan hän itse oli kummeksinut aluksi evankelisten käsityksiä omasta uskonsuuntauksestaan, herännäisyydestä. Evankeliset pitivät herännäisyyttä lakiuskontona. Hänelle taas herännäisyys merkitsi Jumalan kautta saatavaa armoa ja turvaa. Evankelisia hän piti vaativina, omahyväisinä uskossaan ja älyllisesti epärehellisinä.
Eräissä aamuyöhön kestäneissä keskusteluissa evankelisia edustavan pastori Sakari Toivion kanssa molemmat kuitenkin huomasivat, että heidän molempien uskonoppi oli sama. Opin painotukset ehkä vain vähän erosivat toisistaan.
Toivion ajattelussa korostui enemmän pitäminen, eli miten pitäisi toimia ja ajatella. Haavion ajattelussa taas vastaavasti etusijaista oli luottamus. Molemmat asiat sinänsä kuuluivat uskonoppiin ja uskonnolliseen elämään.
Tämä kokemus sai hänet ajattelemaan, että ehkä uskontojen synnyttämät kiistat ihmisten välillä johtuvatkin usein siitä, että keskusteluissa käytetään sanoja, joiden merkitystä ei ole loppuun saakka pohdittu.
Yhteydet teollisuustyöväestöön ja elinkeinoelämään
Haavio loi yhteyksiä työväestöön, työpaikkojen pääluottamusmiehiin ja elinkeinoelämän johtoon. He toivat voimakkaan panoksen seurakunnan luottamuselimien kautta. Haavio sai työväestön edustajista hyvän kokemuksen.
Asioita ei politisoitu. Keskusteluja käytiin seurakunnan parasta ajatellen. Näin saatiin viestitettyä hyvää sanomaa uusiin piireihin, tukikohtia työmaille ja tehtaisiin.
Kerran Maarian seurakunnan kirkkoneuvostossa 1950-luvun alussa puolet neljästätoista maallikkojäsenistä edusti työväestöä ja seurakunnan vasemmisto oli enemmistönä. Sitten pidettiin kirkolliset vaalit. Puolet kirkkoneuvostosta oli erovuorossa. Yhtä lukuun ottamatta vasemmiston edustajat jäivät valitsematta.
Tämä oli Haaviolle iso pettymys. Häneltä kuitenkin kysyttiin, että eikö kirkkoherra olekin nyt tyytyväinen, kun saatiin ”jumalattomat” pois kirkkoneuvostosta.
Haavion skaala oli laaja. Se ulottui elinkeinoelämän ja virkamieskunnan johdon kanssa Rotarykokouksissa seurustelemisesta avantouintiin. Hän piti useana vuonna jouluhartaustilaisuuksia niin Rotareissa kuin Kauppahallissa.
Kirkon teollisuussihteeriin pastori Toivo Palo oli tärkeä yhteistyökumppani yhteyksien rakentamisessa työpaikoille. He pitivät yhdessä tilaisuuksia, jossa oli mukana ammattiyhdistysväkeä ja seurakunnan työntekijöitä.
Suhtautuminen avioeroihin muuttui
Avioliiton ongelmia ja avioeroasioita käsittelemään oli Tampereella jo vuonna 1944 perustettu pappien johtamia avioliittotoimistoja. Seuraavan vuonna niitä perustettiin Helsingissä ja Lahdessa. Asia oli esillä 1948 kirkolliskokouksessa. Komiteamietinnössä vuodelta 1952 kehotettiin suurempien kaupunkien seurakuntia perustamaan erityisiä avioliittokeskuksia.
Turussa näiden perustamista myös vastustettiin. Katsottiin, että olemassa olevat järjestelmät riittävät hyvin. Kiivaimmat vastustajat väittivät, ettei muutostarvetta ollut. Raastuvanoikeudessa sellaiset asiat selvitetään. Turun Kirkkovaltuusto asetti kuitenkin toimikunnan selvittämään asiaa. Haaviosta tuli toimikunnan puheenjohtaja.
Asia eteni monipolvisesti. Helmikuussa 1953 järjestettiin esimerkiksi valistuspäivät nimellä Avioliitto valokeilassa. Ohjelma oli monipuolista ja monessa paikassa. Tilaisuuksia oli yhteensä viisi. Asian edistämiseksi esitettiin myös amatöörivoimin näytelmä nimeltä Silakkalaatikko.
Kun toimikunnan ehdotuksen mukainen perheasiain neuvottelukeskus perustettiin 1954, Haavio valittiin keskuksen johtokuntaan.
Eronneiden kirkollinen vihkiminen oli Haaviolle ongelmallisempi asia. Muistelmissaan hän kertoo kiivailleensa kirkolliskokouksissa eronneiden uusien avioliittojen kirkollista vihkimistä vastaan. Kokemukset ihmisten kohtaamisesta Maarian seurakunnassa vaikuttivat hänen kuitenkin niin, että hänen oli pakko hyväksyä tämäkin menettely.
Partiotoiminta käynnistettiin
Haaviolle partiotoiminta oli jo lapsuudesta asti tuttua. Hän vaikuttikin siihen, että Maariaan perustettiin partiolippukunnat Koroisten ritarit ja Maarian kämmekät 1950-luvun alussa.
Lippukunnat saivat tilan Raunistulan seurakuntatalon yläkerrasta. Partiopojat kutsuivat Jaakko Haaviota Koroisten kaupungin piispaksi. Haavio kirjoitti Koroisten ritareilla oman kunniamarssinkin, jonka kaksi ensimmäistä säettä kuuluvat:
Siellä, missä muinais-Suomen muistot hukkuvat.
siellä, missä turpeen alla piispat nukkuvat,
seisoi kerran Koroisissa linna muhkea,
suojamuuri korkea ja torni uhkea.
Siellä rautahaarniskassaan kulki kuutamoon
uljas nuori ritari. Myös ritari mä oon:
kirkas usko kilpenäni, kintainani työ,
Sanan miekan kantimena rukouksen vyö.
Timo Leinonen
(Osa KoroiSet 1/2016 lehdessä julkaistusta artikkelistä Uuden ajan tienraivaaja. Jaakko Haavion elämä ja runous Osa 2. Kuva Annikka Tapanisen sukualbumista)