HALISTEN KYLÄN HISTORIA. Osa 1. Asutuksen varhaishistoria Maariassa

Kuva: Timo Leinonen
Heikki ja Pirjo Ranti kotonaan Frantsin tilalla, järjestyksessä saman suvun 12. isäntäpariskunta samalla tilalla. Nyt tilaa viljelee heidän poikansa Timo.

Halisten kylä on ikivanha asuinpaikka Aurajoen läntisellä rannalla Halisten kosken muutama kilometri Turun kaupungin keskustassa. Kylän talonpoikaistalot ovat 1800 – 1900 luvuilta ja osin vanhempiakin. Kylän vuosisataiset viljelyperinteet jatkuvat yhä. Frantsin tilalle niitä jatkaa jo kolmastoista sukupolvi.

Lue lisää

TVT:N TOIMITUSJOHTAJA KERTOO YHTIÖSTÄÄN

TVT Asunnot Oy:n toimitusjohtaja Teppo Forss
TVT Asunnot Oy:n toimitusjohtaja Teppo Forss

TVT merkittävä vuokranantaja Halisten alueella. Yhtiö on Turun kaupungin kokonaan omistama ja Turun suurin vuokranantaja. Ohessa on koottu tietoa yhtiöstä. Tiedot perustuvat yhtiön 29.11.2013 pitämään lehdistötilaisuuden, jossa yhtiön toimitusjohtaja Teppo Forss kertoi yhtiöstään. KoroiSet – lehti oli tilaisuudessa mukana.

Lue lisää

VASO HALISISSA JA RÄNTÄMÄESSÄ

Kuva: Timo Leinonen
VASOn toimitusjohtaja Pekka Peltomäki työhuoneessaan

Vaso osakeyhtiö, eli Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:n asumisoikeusasuntoja on paljon Halisten ja Räntämäen kaupunginosissa. Asumisoikeus tarkoittaa asumismuotoa, jossa asukas saa asumis- ja hallintaoikeuden asuntoon maksamalla 15 prosenttia asunnon kokonaishinnasta lain edellyttämällä tavalla.

Lue lisää

A.M. TALLGREN SYMPOSIUM 21.3.2015. Suomen kotiseutuliikkeen uranuurtaja

Suomen Kotiseutuliiton puheenjohtaja Janne Vilkuna
Suomen Kotiseutuliiton puheenjohtaja, professori Janne Vilkuna

Mikon ystävän ja työtoverin Kustaa Vilkunan pojan poika professori Janne Vilkuna jatkaa nyt Mikon työtä kotiseutuajattelun ja – työn saralla Suomen Kotiseutuliiton puheenjohtajana. Hänen alustuksessa puhuttelivat erityisesti se, miten Kustaa Vilkuna liittyy Mikko Tallgrenin elämäntyöhän, ja mikä on Tallgrenin keskeisin panos Suomen kotiseutuliikkeen näkökulmasta. Selostan seuraavassa näitä teemoja Janne Vilkunan alustuksen pohjalta.

Lue lisää

A.M. TALLGREN SYMPOSIUM 21.3.2015. Tähdenlento vai kiintotähti?

Tytti Issakainen
Tytti Issakainen

Miten voisi kuvata Aarne Michael Tallgrenin elämänkaarta? Se muistuttaa häikäisevän meteoriitin nopeaa nousua, kiihkeän palavaa matkaa taivaankannella ja sitten hiipumista avaruuden pimeään. Mutta oliko hänen elämänsä vain komea tähdenlento? Vai tuliko Tallgrenista kiintotähti, joka valaisee yhä? – Millaisista lähtökohdista hän sinkoutui arkeologian taivaalle?

Lue lisää

A.M.TALLGREN SYMPOSIUM 21.3.2015. Avaussanat

Tapio Jokinen
Puheenjohtaja Tapio Jokinen avasi tilaisuuden

SYMPOSIUMSARJAMME TÄHTÄIN ON TULEVAISUUDESSA

A.M. Tallgren symposium on neljäs vuosittaisessa symposiumiemme sarjassa. Sarjan tarkoituksena on nostaa esille sellaisia menneen ajan kulttuurivaikuttajia, jotka liittyvät tavalla toisella pääjärjestäjän, KoroiSet – lehden levikkialueeseen, ja joiden elämäntyöllä uskomme olevan annettavaa myös nykyajan ihmiselle. Konkreettisella tasolla tämä tarkoittaa mm. sitä, että kaikkien jo pidettyjen symposiumien nimikkohenkilöiden hautamuistomerkit löytyvät Maarian kirkon hautausmaalta.

Lue lisää