Mikael Agricola, Osa I. Maailman murros

MIkael Agricola työnsä ääressä
Mikael Agricola työnsä ääressä

Mikael Agricola (noin 1510 – 1557) eli aikana, jolloin maailma oli suurten murrosten kourissa. Johannes Gutenberg oli 1440-luvulla kehittänyt tehokkaan kirjapainotekniikan, jossa käytettiin yksittäisiä erillisiä kirjasimia. Kirjat yleistyivät ja vauhdittivat suuria muutoksia monella elämänalueella.

Amerikan mantereet ja meritie Intiaan olivat avautuneet Kristoffer Kolumbuksen löytöretkien myötä eurooppalaisille 1400-luvun lopulla.

Nikolaus Kopernikus esitti 1500-luvun alussa, että vastoin vallitsevaa käsitystä maa kiertää aurinkoa eikä päinvastoin. Ajatuksella oli juurensa antiikissa. Yleisesti hyväksytty käsitys siitä tuli kuitenkin vasta 1600-luvulla.

Myös antiikin ajan kulttuurin maailma oli löytynyt uudella tavalla ja synnyttänyt erityisesti Italiassa ja Espanjassa uudenlaisen renessanssiksi kutsutun taiteen ja kulttuurin nousun samoihin aikoihin.

Kirkon käyttämä latinan kieli muodosti yhdyssiteen oppineiden välillä eri puolilla Eurooppaa olematta kuitenkaan minkään väestöryhmän äidinkieli. Nyt heräsi kiinnostus tutustua antiikin ajan kirjoituksiin ja julkaista niitä niiden alkuperäisessä muodossa.

Syntyi humanismiksi kutsuttu ajattelusuunta, jossa antiikki nähtiin kulttuurin alkulähteenä. Tätä suuntausta edusti erityisesti Erasmus Rotterdamilainen (1466 – 1536), jonka hyvin laajan levikin saanut satiirinen kirja Tyhmyyden ylistys (1511) pilkkasi rajustikin silloista yhteiskuntaa ja siihen liittyviä uskomuksia.

Luther käynnistää kirkon oppien reformaatioprosessin

Martti Luther (1483 – 1546) naulasi 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon oveen 31.10.1517. Niissä hän vaati perusteellista muutosta kirkon oppeihin ja käytäntöihin sekä paluuta alkuperäisille uskon lähteille, evankeliumin sanoman äärelle. Hän edisti myös kansan kielen käyttöä latinan rinnalla ja asemasta.

Kirkko joutui näin muutoksen kouriin. Kirkolla oli maasta ja muusta hallinnosta riippumaton hierarkkinen organisaatio. Ylintä valtaa käytti paavi. Nyt sen opit joutuivat koetukselle. Ongelmia lisäsi vielä se, että hyvin kallis ja paljon työtä vaativa yli 100 vuotta kestänyt Pietarin kirkon rakennusurakka, joka tuli kestämään kaikkiaan 100 vuotta, oli aloitettu 1506. Urakka rahoitettiin kirkon siunaamalla anekaupalla ympäri Eurooppaa. Tämä oli omiaan herättämään tyytymättömyyttä paavia kohtaan.

Wormsin valtiopäivillä 1521 Lutherin opit tuomittiin, ja hänet itsensä tuomittiin valtakunnan kiroukseen. Saksin vaaliruhtinaan Fredrik Viisaan suojelu pelasti hänen henkensä ja mahdollisti hänen jatkotyönsä kirkon oppien uudistamiseksi.

Luther vaikutti luterilaisuuden leviämiseen lukuisilla kiistakirjoituksillaan. Pitkäaikaisin vaikutus on ollut hänen saksaksi kääntämillään Uudella testamentilla (1522) ja koko Raamatulla (1534). Luterilaisuus eteni Pohjois-Saksassa ja Pohjoismaissa erityisesti 1539 – 1546.

Wittenbergistä ja sen yliopistosta tuli koko evankelisen luterilaisen reformaatioliikkeen keskuspaikka Lutherin ja hänen työtoverinsa Philipp Melanchtonin (1497 – 1560) toiminnan ansiosta.

Melanchton toimi yliopistossa kreikan kielen professorina. Hän edusti näin myös humanistista suuntausta. Hänen käsialaansa on Augsburgin tunnustus (1530) ja samaisen tunnustuksen puolustus. Niissä on määritelty luterilaisen uskonoppien perusta suhteessa katoliseen uskonoppiin. Ne ovat yhä vielä käytössä luterilaisen ajattelun perustana.

Luther joutui kiistaan Erasmus Rotterdamilaisen kanssa 1520-luvulla. Lutherin välit paavin kirkkoon olivat katkenneet, kun taas Erasmus säilytti loppuun saakka yhteyden paavin kirkkoon ankarasta kritiikistä huolimatta.

Opillisesti heidän käsityksensä erosivat erityisesti siinä, miten he ymmärsivät uskon ja ihmisen valintakyvyn välisen suhteen. Lutherin lähtökohtana oli se, että ihminen kykenee valitsemaan uskon Uuden testamentin sanomaan vain Jumalan avulla, vaikka hän maallisissa asioissa onkin kykenevä valitsemaan oikean ja väärän välillä. Tätä ajatusta Erasmus ei kyennyt koskaan ymmärtämään.

Luther erotteli toisistaan maallisen vallan ja uskon asioita koskevan hengellisen vallan. Saksan talonpoikaiskapinassa 1524 – 25 radikaali uskonuudistaja Thomas Müntzer (1490 – 15125) yllytti talonpoikia kapinaan ruhtinaita ja muita maanomistajia vastaan uskonnollisin argumentein. Müntzer oli saanut pappisviran Lutherin suosituksesta.

Luther oli arvostellut talonpojilta perittävien verojen suuruutta, mutta tilanteiden kärjistyessä väkivaltaisuuksiin hän vaati talopojilta alistumista kuriin ja ruhtinailta kovia otteita kapinan kukistamiseksi.

Kalmarin unioni hajoaa ja Kustaa Vaasan aika alkaa

Pohjoismainen valtioliitto Kalmarin unioni (1397 – 1523) oli ollut riitaisa. Kun unionin ja Tanskan kuningas Kristian II kruunattiin Tukholmassa 4.11.1520, sitä seurasi tapahtumat, joita kutsutaan Tukholman verilöylyksi.

Suuri osa Ruotsin ylimmistä säätyläisistä mestattiin, mm. tulevan kuninkaan Kustaa Vaasan isä. Tämä johti Kustaa Vaasan johtamaan kapinaliikkeeseen. Sen päätteeksi Kustaa Vaasa valittiin Ruotsin kuninkaaksi Strängnäsissä kesäkuussa 1523 ja unioni purkautui lopullisesti. Unioni oli antanut Suomen alueelle ja Turun piispalle varsin itsenäisen aseman suhteessa Ruotsin valtakeskuksiin.

Kustaa Vaasa ei ollut erityisen oppinut, mutta hänellä oli hyvä ihmistuntemus. Avainhahmoja reformaation käynnistymisessä Ruotsissa olivat Strängnäsin tuomiokapitulin korkea-arvoinen jäsen Laurentius Andreae ja Wittenbergissä opiskellut ja reformaation ajatukset omaksunut Olaus Petri.

Jälkimmäinen oli palannut Wittenbergistä jo vuonna 1518. Hän kykeni vakuuttamaan Andreaen reformaation kannattajaksi. Uusi testamentti ulkaistiin ruotsiksi 1526 ja koko Raamattu 1541. Andrea toimi kuninkaan kanslerina ja vaikutti siinä asemassa siihen, että Kustaa Vaasa sai käsityksen siitä, mistä reformaatiossa on kysymys.

Reformaatio ei ollut kansanliike vaan kuningasjohtoinen. Kustaa Vaasa hyödynsi Lutherin esittämää ajatusta maallisen ja hengellisen vallan suhteesta omassa kirkkopolitiikassaan. Hän haki kuitenkin muutoksille hyväksynnän kirkolliskokouksissa ja valtiopäivillä.

Laurentius Andreae opetti: ”Kirkko ei ole sama kuin papisto, vaan kristitty kansa.” Tästä johdettiin ajatus, että kirkon omaisuuskin kuuluu kuninkaan johtamalle kansalle.

Västeråsin valtiopäivillä 1527 päätettiin, että Jumalan sanaa on saarnattava puhtaasti, eli Lutherin hengessä, Raamatun mukaisesti. Edelleen päätettiin, että piispat eivät saaneen vihkiä papiksi ketään, joka ei suostu tähän.

Vielä päätettiin siitä, että kirkon ”liika” omaisuus peruutettiin valtiolle. Kuninkaalle annettiin oikeus määritellä se, mikä omaisuus katsottiin missäkin liiaksi. Piispan linnoja, Kuusiston linna mukaan lukien, ruvettiin tuhoamaan tämän päätöksen nojalla.

Määräystä saarnata Jumalan sanaa puhtaana tulkittiin eri tavalla niiden keskuudessa, jotka pyrkivät täyteen reformiin, ja niiden, jotka halusivat uudistaa katolista uskontoa. Kuningas ei kuitenkaan halunnut muuttaa kirkon oppeja ja tapoja yhtä nopeasti kuin reformaation puolestapuhujat, koska kansa piti lujasti kiinni ”vanhoista hyvistä kristillisistä tavoista”.

Kustaa Vaasan kirkkopolitiikka muuttui 1539 yhä kuningasjohtoisemmaksi. Hän korvasi aikaisemmat kirkolliset euvonantajansa Laurentius Andreaen ja Olaus Petrin saksalaisella Georg Normanilla.

Veroa alettiin kantaa myös papistolta niiden luetteloiden mukaan, jotka hankittiin kirkolta 1540-luvulta. Opillisia uudistuksia kiirehdittiin ja kirkon tiloja siirrettiin valtion omistukseen. Vuoden 1544 Västeråsin valtiopäivillä sitten hylättiin kokonaan katolinen oppi ja katoliset kirkonmenot.

Timo Leinonen

Artikkeli liityy Mikael Agricola -symposiumiin. Tilaisuuden ensimmäinen osa, seminaariosa on Turun kristillisellä opistolla 11.3.2017. Toinen osa, Agricolan teoksiin perustuva runo- ja lauluesitystapahtuma on Maarian pappilan tallissa Mikael Agricolan päivänä 9.4.2017.

Tilaisuuksien ohjelmat löytyvät linkistä: Mikael Agricola -symposiumin seminaari- ja runoesitysosien ohjelmat