{"id":433,"date":"2016-03-17T18:49:06","date_gmt":"2016-03-17T16:49:06","guid":{"rendered":"http:\/\/www.koroinen.fi\/artikkelit\/?p=433"},"modified":"2016-03-27T10:33:07","modified_gmt":"2016-03-27T07:33:07","slug":"jaakko-haavio-symposium-jaakko-haavion-maarian-runot","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/www.koroinen.fi\/artikkelit\/jaakko-haavio-symposium-jaakko-haavion-maarian-runot\/","title":{"rendered":"Jaakko Haavio Symposium. Jaakko Haavion Maarian runot"},"content":{"rendered":"
\"Harri<\/a>
Harri Raitis lausuu runon Kirveen Antista<\/figcaption><\/figure>\n

Turun puoleinen Maaria Haavion aikaan<\/h3>\n

Jaakko Haavio tuli Maarian kirkkoherraksi 1950 Yl\u00e4neelt\u00e4. H\u00e4n tuli maalta, mutta Turku oli tuttu jo kouluvuosilta ja siit\u00e4, ett\u00e4 lapset nyt vuorostaan k\u00e4viv\u00e4t t\u00e4\u00e4ll\u00e4 koulua. Turku oli my\u00f6s puolison kotikaupunki.<\/p>\n

Puhe on my\u00f6s kuunneltavissa, avaa linkki WS450651_Harri_Raitis_35min<\/a><\/p>\n

<\/p>\n

Iso osa Maariaa oli maaseutua ja Turun puoleinen p\u00e4\u00e4, Raunistula ja Pohjoinen takamaa esikaupunkialuetta, johon edelleen sopi luonnehdinta \u201dtaajav\u00e4kinen yhdyskunta\u201d, vaikka tuo termi ei en\u00e4\u00e4 ollut k\u00e4yt\u00f6ss\u00e4. Raunistula luonnehdittiin alueeksi ”jossa v\u00e4kivalta ja alkoholi kytkeytyiv\u00e4t kohtalokkaalla tavalla toisiinsa”.<\/p>\n

Tosin jo 1910-luvulta asti vaikuttanut Raunistulan kristillis-siveellinen yhdistys rukoushuoneineen ja valtion palkkaamien esikaupunkipappien ty\u00f6 tuskin olivat merkityksett\u00f6mi\u00e4. Uskon Haavion ty\u00f6ss\u00e4\u00e4n turvanneen niidenkin toimintaan ja perint\u00f6\u00f6n.<\/p>\n

My\u00f6s vuoden 1918 tapahtumien vaikutus oli viel\u00e4 n\u00e4ht\u00e4viss\u00e4. Raunistulan torpissa eli julkisuutta v\u00e4lttelevi\u00e4 hiljaisia miehi\u00e4, jotka olivat palanneet vankileireilt\u00e4 tai onnistuneet niit\u00e4 v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4\u00e4n. Toisaalta vaikutti, varmaan eniten naisv\u00e4ess\u00e4, mainittu kristillis-siveellinen yhdistys, joka liittyi Turun ymp\u00e4rist\u00f6ss\u00e4 vaikuttaneeseen ns. Hannulan her\u00e4tykseen ja evankelisen liikkeen toimintaan.<\/p>\n

Monen torpan kirjakaapissa olivat vierekk\u00e4in Marxin teokset, Raamattu, virsikirja ja hartauskirjat. Toisaalta pienten, ilman asemakaavaa rakennettujen torppien seassa oli vauraita maalaistaloja, joissa elettiin viel\u00e4 entiseen malliin, vaikka viljelyst\u00e4 ei juurikaan en\u00e4\u00e4 ollut.<\/p>\n

Murrosajan runoja<\/h3>\n

En tied\u00e4 liittyyk\u00f6 runo Karlsson johonkin Maariassa el\u00e4neeseen henkil\u00f6\u00f6n, mutta koska se on otsikoitu henkil\u00f6nimell\u00e4, voisi niin olla. Runo liittyy keisarivallan aikaan, jolloin rikollisia vietiin Siperiaan. Syd\u00e4nt\u00e4 s\u00e4rkev\u00e4ll\u00e4 tavalla runon kahdessa viimeisess\u00e4 s\u00e4keess\u00e4 kerrotaan karu ihmiskohtalo.<\/p>\n

Karlsson<\/h4>\n

Olin nuorin, jaloin paljain<\/em>
\n syyssateessa seist\u00e4 sain:<\/em>
\n oli meit\u00e4 kaksitoista<\/em>
\n ja kolmet keng\u00e4t vain.<\/em><\/p>\n

Is\u00e4 vietiin, \u00e4iti itki,<\/em>
\n me lapset n\u00e4imme sen.<\/em>
\n Turun satamalaiturilla<\/em>
\n oli tungos hirmuinen.<\/em><\/p>\n

Me n\u00e4imme satama-altaan<\/em>
\n veden ruskean.<\/em>
\n Me tiesimme murhamiesten<\/em>
\n el\u00e4v\u00e4lt\u00e4 kuolevan<\/em><\/p>\n

kaukana lumen maassa<\/em>
\n takana Uralin \u2013<\/em>
\n \u00c4l\u00e4 ihmettele, pappi,<\/em>
\n ett\u00e4 ik\u00e4ni ryypp\u00e4sin.<\/em><\/p>\n

(Haavio, Jaakko. Valitut runot. WSOY, 1981, s. 374 \u2013 375, kokoelmasta Suven maa.)<\/h6>\n

Vallankumous oli Haavion sukupolvelle tuttu asia. Kun maaliskuun vallankumous Ven\u00e4j\u00e4ll\u00e4 tapahtui, rupesi 13-vuotias Haavio vallankumousrunoilijaksi. Syntyi laaja runo Vallankumous 1917. T\u00e4ss\u00e4 kolme s\u00e4keist\u00f6\u00e4 runon loppup\u00e4\u00e4st\u00e4:<\/p>\n

Kai lopuksi uupunut oisi<\/em>
\n ikeen alle t\u00e4m\u00e4 maa,<\/em>
\n jos ei verist\u00e4 p\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n<\/em>
\n olis jaksanut nostattaa.<\/em><\/p>\n

Jo punaiset liput liehui<\/em>
\n ja kansa nous kapinaan.<\/em>
\n Voitto saatiin; ja iloiten kansa<\/em>
\n nyt nauttivi vapauttaan.<\/em><\/p>\n

Taas Suomessa aurinko paistaa,<\/em>
\n viel\u00b4 kirkkaana entist\u00e4\u00e4n,<\/em>
\n syd\u00e4miss\u00e4 j\u00e4lleen on rauha<\/em>
\n ja pystyss\u00e4 Suomen p\u00e4\u00e4.<\/em><\/p>\n

Kun vallankumous sitten seuraavana vuonna toikin Suomeen sis\u00e4llissodan, oli tyrmistys my\u00f6s koulupoikien keskuudessa suuri. Lyseolaiset olivat itsest\u00e4\u00e4n selv\u00e4sti valkoisten puolella ja Ven\u00e4j\u00e4n bolsheviikit olivat heille kauhistus.<\/p>\n

Haavio kertoo muistelmissaan h\u00e4nenkin uravalintaansa vaikuttaneesta uskonnonopettajasta. Lauri Jokinen oli ollut pappina Inkerinmaalla, kokenut vallankumouksen myrskyt ja virunut vankilassa. Koulupoikien mielest\u00e4 varsin hohdokas menneisyys. Turun klassillisen lyseon vaikutus n\u00e4kyy selv\u00e4sti Haavion runoilijanty\u00f6ss\u00e4 ihan loppuun asti.<\/p>\n

Runo Tammelinista – taiteilijasta<\/h3>\n

Turun taidemuseo rakennettiin vuonna 1904. Se oli siis Haavion kouluvuosina uusi rakennus ja sek\u00e4 sijaintinsa ett\u00e4 komean muotonsa takia kaikkien tuntema. On helppo uskoa, ett\u00e4 klassillisen lyseon pojat ainakin kerran kouluaikana vietiin sinne.<\/p>\n

Sit\u00e4 tukee se, ett\u00e4 klassikon piirustuksenopettajina oli ajan kuuluisimpia turkulaisia taiteilijoita, jotka toimivat my\u00f6s taidemuseossa silloin sijainneessa piirustuskoulussa.<\/p>\n

Muistelmissaan Haavio luettelee heit\u00e4 ja kertoo omaan taidek\u00e4sitykseens\u00e4 syv\u00e4sti vaikuttaneen Edwin L. Lydenin opettaneen: \u201dMakuasioista ei voi kiistell\u00e4. On olemassa vain yksi hyv\u00e4 maku. Se on minun.\u201d<\/p>\n

Runossa Tammelin kerrotaan taidemuseosta omaper\u00e4isest\u00e4 n\u00e4k\u00f6kulmasta:<\/p>\n

Tammelin<\/h4>\n

Hopeakeppi k\u00e4dess\u00e4s<\/em>
\n ja kirkkohattua hiukan kallellaan<\/em>
\n kovasti hieno ole, Tammelin.<\/em>
\n Ja selk\u00e4s suora on \u2013<\/em>
\n Yhdeks\u00e4\u00e4kymment\u00e4, ken uskois, l\u00e4hestyt!<\/em><\/p>\n

Puusep\u00e4n, korjaan, taiteilijan,<\/em>
\n on ammattisi ollut, viel\u00e4 on:<\/em>
\n muistoista rakennat.<\/em>
\n Kun, vanha nukkavieru, vaellat<\/em>
\n syksyist\u00e4 tiet\u00e4 V\u00e4h\u00e4joen rantaan,<\/em>
\n silm\u00e4si loistavat.<\/em>
\n(Ja arkkitehti lausui:
\n\u201dTaidemuseon ovet
\nhyvin on tehnyt Tammelin\u201d)<\/p>\n

(L\u00e4hde:Haavio, Jaakko. Valitut runot. WSOY, 1981, s. 376 \u2013 377, kokoelmasta Suven maa.)<\/h6>\n

Runo Aku Lundstr\u00f6min opetuksista<\/h3>\n

Haavion runoilijansilm\u00e4 osui varsin usein ns. pieniin ihmisiin. Er\u00e4\u00e4st\u00e4 Raunistulan pienel\u00e4j\u00e4st\u00e4, polkupy\u00f6r\u00e4korjaamon pit\u00e4j\u00e4st\u00e4 Lundstr\u00f6min Akusta kertoo hyvin koskettava runo. Akun olen min\u00e4kin pienen\u00e4 poikana tavannut kun \u00e4idilleni ostettiin h\u00e4nelt\u00e4 Drott-merkkinen py\u00f6r\u00e4.<\/p>\n

Tai Aku Lundstr\u00f6m -merkkinen se oikeastaan oli, sill\u00e4 Aku kokosi py\u00f6ri\u00e4 erilaisista sopivista osista. \u00c4itini py\u00f6r\u00e4n rungossa sattui olemaan Drott -merkki. Polkupy\u00f6r\u00e4n korjaamisen merkeiss\u00e4 Haaviokin oman kertomansa mukaan Akuun tutustui.<\/p>\n

Akun verstas oli Virusm\u00e4entiell\u00e4, l\u00e4hell\u00e4 Suutarinkadun kulmaa ja Tammisen kelloliikett\u00e4. Siell\u00e4 pienikokoinen, aina rasvasta musta mies teki ty\u00f6t\u00e4\u00e4n. Virkaanastujaissaarnassa 1951 Haavio kertoi Akun opettaneen pappia:
\nTe saarnaatte kirkossa ja rukoushuoneessa. Hyv\u00e4 on. Mutta keit\u00e4 te siell\u00e4 tavoitatte? Muutamia hurskaita ihmisi\u00e4. Harvat tulevat teit\u00e4 kuulemaan. Siisp\u00e4 menk\u00e4\u00e4 sinne, miss\u00e4 ihmiset ovat.
\nPappi otti opiksi:<\/p>\n

Lundstr\u00f6m<\/h4>\n

Olin lomalla. Sill\u00e4 aikaa<\/em>
\n olit kuollut, heikko mies.<\/em>
\n Nyt etsin tieni sinne,<\/em>
\n mihin p\u00e4\u00e4ttyi sinun ties.<\/em>
\n Ei hiekkakummullasi<\/em>
\n kukkaa yht\u00e4k\u00e4\u00e4n \u2013<\/em>
\n Lie hautahokematkin<\/em>
\n menneet yli p\u00e4\u00e4n.<\/em>
\n Soi pihlajissa suhu<\/em>
\n tuulen syksyisen.<\/em>
\n Aku, lausuit: Pappi puhu<\/em>
\n kuin syntinen ihminen.<\/em><\/p>\n

(L\u00e4hde: Haavio, Jaakko. Valitut runot. WSOY, 1981, s. 379, kokoelmasta Suven maa.)<\/h6>\n

Runo tehtaan Iidasta<\/h3>\n

En tied\u00e4, miss\u00e4 asui Iida, josta Haavio my\u00f6s kirjoitti runon, mutta koska siin\u00e4 puhutaan tehtaasta ja kehr\u00e4\u00e4misest\u00e4, voisi Iidan torppa aivan hyvin sijaita l\u00e4hell\u00e4 Barkerin kutomoa, ehk\u00e4 Virusm\u00e4entiell\u00e4, ehk\u00e4 Kukonvahantiell\u00e4.<\/p>\n

Sinne vein kerran 13-vuotiaana partiopoikana seurakunnan joulutervehdyksen\u00e4 rahakuoren ja kahvipaketin hyvin Iidan oloiselle vanhukselle. H\u00e4nen veljens\u00e4 pani rahakuoren \u00e4kki\u00e4 taskuunsa, ja se vanha tonni taisi menn\u00e4 viinaan, mutta toivottavasti \u201dIida\u201d sai edes kahvia.<\/p>\n

Iida<\/h4>\n

Iida pane korvillesi kuulokkeet,<\/em>
\n nyt saarna alkaa. Vaan akun lataus on kallis.<\/em>
\n Tehtaassa kerran istuit<\/em>
\n ja kehr\u00e4sit,<\/em>
\n vei kuulos koneen jyske<\/em>
\n ja murhe nuoruutes.<\/em><\/p>\n

Vaan syd\u00e4mesi, Iida,<\/em>
\n nuori herkk\u00e4 on<\/em>
\n ja kuuntelee.<\/em>
\n Ja suljet radiot,<\/em>
\n kun taitamattomasti<\/em>
\n julistaa sanaa tyhm\u00e4 saarnamies.<\/em>
\n Kas, akun lataus on kallis<\/em>
\n melulle maailman<\/em>
\n ja tuomioille.<\/em>
\n Vain rakkaus ja armo kelpaa kuulla, Iida.<\/em><\/p>\n

(L\u00e4hde: Haavio, Jaakko. Valitut runot. WSOY, 1981, s. 364 – 365, kokoelmasta Suven maa.)<\/h6>\n

Runoja sananjulistamisesta ja julistajista<\/h3>\n

Jotkin runot liittyv\u00e4t muita selvemmin papin ty\u00f6h\u00f6n Maariassa. Haavion oli keskeinen vaikuttaja siin\u00e4, kun Turun seurakuntiin perustettiin yhteinen diakoniakeskus vuonna 1954. Keskuksen osaksi tuli jo aikaisemmin toiminut katul\u00e4hetysty\u00f6. Siit\u00e4 kertoo runo, joka luultavasti sijoittuu Urheilupuiston yl\u00e4kent\u00e4lle, jossa katul\u00e4hetystilaisuuksia j\u00e4rjestettiin.<\/p>\n

Katul\u00e4hetys<\/h4>\n

Tuulisella m\u00e4ell\u00e4<\/em>
\n k\u00e4he\u00e4-\u00e4\u00e4niset kaiuttimet<\/em>
\n toistivat magnetofonin nauhalta:<\/em>
\n \u201dMy\u00f6h\u00e4isess\u00e4 syd\u00e4ny\u00f6ss\u00e4 \u2013\u201d<\/em>
\n Kime\u00e4 nainen puhui mikrofoniin<\/em>
\n ja kehoitti meit\u00e4 antamaan syd\u00e4memme Jumalalle.<\/em>
\n Ihmiset seisoivat<\/em>
\n rauta-aitaan nojaten,<\/em>
\n jotkut paljastivat p\u00e4\u00e4ns\u00e4,<\/em>
\n vanha mies itki.<\/em>
\n Miten olenkaan iloinen,<\/em>
\n Jumala rakastaa minua,<\/em>
\n he sanoivat sen minulle t\u00e4n\u00e4\u00e4n tuulisella m\u00e4ell\u00e4.<\/em><\/p>\n

(L\u00e4hde: Haavio, Jaakko. Valitut runot. WSOY, 1981, s. 370 – 371, kokoelmasta Suven maa.)<\/h6>\n

T\u00e4h\u00e4n liit\u00e4n my\u00f6s ty\u00f6toverista, maallikkosaarnaajasta kertovan runon.<\/p>\n

Aaltonen<\/h4>\n

Teurastit monta h\u00e4rk\u00e4\u00e4,<\/em>
\n nahan niist\u00e4<\/em>
\n nopeasti nylki puukko lahjakas.<\/em>
\n Kuivale otsaas m\u00e4rk\u00e4\u00e4,<\/em>
\n nen\u00e4s niist\u00e4,<\/em>
\n viruta veteen veri kouristas!<\/em><\/p>\n

Nyt l\u00e4hdemme \u2013<\/em>
\n Oi, syd\u00e4mellisemmin<\/em>
\n kuin min\u00e4 kauluksin ja liperein,<\/em>
\n julistat sanaa (jota emmin),<\/em>
\n vapaata, ilon kyynelein.<\/em><\/p>\n

(L\u00e4hde: Haavio, Jaakko. Valitut runot. WSOY, 1981, s. 378, kokoelmasta Suven maa.)<\/h6>\n

Runo Nuorelle virkaveljelle taisi aikanaan aiheuttaa melkoisen s\u00e4r\u00f6n Haavion ja evankelisen liikkeen muutenkin j\u00e4nnitteisiin v\u00e4leihin. Runon virkaveljen n\u00e4htiin viittaavan, eik\u00e4 ehk\u00e4 ihan syytt\u00e4, nuoreen pastori Sakari Toivioon. Eih\u00e4n t\u00e4llainen runo todellisuudessa koskaan niin selv\u00e4sti kehenk\u00e4\u00e4n kohdistu, mutta jonkinasteista loukkaantumista se aiheutti.<\/p>\n

Nuorelle virkaveljelle<\/h4>\n

On, nuori pappi,<\/em>
\n – \u00e4\u00e4nest\u00e4si kuulen:<\/em>
\n se kiivas on ja nousee falsettiin \u2013<\/em>
\n sinulle tuntematon Herran tie,<\/em>
\n Voi poika raukkaa:<\/em>
\n noin valjastettu takkuvarsa laukkaa,<\/em>
\n vaan hakotielle myllynkuorman vie,<\/em>
\n ja keuhkoistansa kyll\u00e4 loppuu happi.<\/em><\/p>\n

(L\u00e4hde: Haavio, Jaakko. Valitut runot. WSOY, 1981, s. 382, kokoelmasta Suven maa.)<\/h6>\n

Loppumatkan runoja<\/h3>\n

Vuonna 1968 ilmestyneeseen Postillaan Haavio kirjaa sek\u00e4 papin ty\u00f6ns\u00e4 ett\u00e4 teologiansa linjan. Kolmaskuudetta runo kuuluu:<\/p>\n

Horjatta h\u00e4n, huckuu ei sallita
\nWirsikirja 1701<\/p>\n

Havahdun j\u00e4lleen. Muistan mustan takin<\/em>
\n Muistossa pist\u00e4ydyn kirkossakin.<\/em>
\n Valkea kaulapanta kirist\u00e4\u00e4.<\/em>
\n Lukkari silmi\u00e4ns\u00e4 sirist\u00e4\u00e4.<\/em><\/p>\n

Mit\u00e4 lie nuorukainen saarnannutkaan,<\/em>
\n viisaiden miesten vasta valama?<\/em>
\n Oikoiko v\u00e4\u00e4r\u00e4t? Painoi suorat mutkaan,<\/em>
\n kun syd\u00e4n tyhj\u00e4 oli, t\u00e4ysi p\u00e4\u00e4.<\/em><\/p>\n

Vai paahtoiko kuin pallosalama?<\/em>
\n Se iskee yl\u00f6s, tarttuu tornin nirkkoon<\/em>
\n ja kierii ukonjohdatinta kirkkoon<\/em>
\n ja paukahtaen j\u00e4lleen pakenee,<\/em>
\n vaan vahinkoa kellek\u00e4\u00e4n ei tee.<\/em>
\n S\u00e4ikytt\u00e4\u00e4 vain. On j\u00e4lleen rauha maassa.<\/em><\/p>\n

Levossa suloisessa, autuaassa<\/em>
\n uinailee seurakunta Kristuksen.<\/em>
\n Ei papin huuto sit\u00e4 huoleta.<\/em>
\n Ei kova laki lihaa kuoleta.<\/em><\/p>\n

Lien oppinut sen vasta vanhemmiten,<\/em>
\n kun syd\u00e4n t\u00e4ysi on, vaan tyhj\u00e4 p\u00e4\u00e4,<\/em>
\n ja paha saarnaa valmistaa on siten.<\/em><\/p>\n

Ohitse ainakin on ukkoss\u00e4\u00e4.<\/em>
\n En huuda en\u00e4\u00e4, huido enk\u00e4 hihku.<\/em>
\n Vahvempi myrsky\u00e4, on sateen tihku.<\/em>
\n Hurjempi nyrkki\u00e4 on k\u00e4si hell\u00e4<\/em>
\n synnist\u00e4 l\u00e4himm\u00e4ist\u00e4\u00e4n h\u00e4tistell\u00e4.<\/em><\/p>\n

Ja huokeata anteeksi on antaa,<\/em>
\n kun kuormattuna omaan syd\u00e4meen<\/em>
\n on suuri s\u00e4kki t\u00e4ynn\u00e4 syntisantaa<\/em>
\n ja kantajana: katse Jeesukseen!<\/em><\/p>\n

Ei omat voimat t\u00e4ss\u00e4 ty\u00f6ss\u00e4 riit\u00e4,<\/em>
\n kun lapa ly\u00f6ttyy , karmii selk\u00e4piit\u00e4.<\/em>
\n Kun muudan k\u00e4si piikkikruunun kiersi<\/em>
\n ja muudan hirsi sel\u00e4n veriin hiersi,<\/em>
\n tapahtui, ett\u00e4 \u2013 puhuttua puhun,<\/em>
\n my\u00f6hempi aika tarkistakoon huhun \u2013<\/em>
\n sain armon Barabbas, mies mik\u00e4 lie.<\/em>
\n T\u00e4m\u00e4 on portti. T\u00e4st\u00e4 alkaa tie.<\/em><\/p>\n

T\u00e4llaista viet\u00e4n aamuhartautta.<\/em>
\n Sanallaan Herra hoitaa langennutta.<\/em>
\n N\u00e4in avara on Armahtajan syli.<\/em>
\n Aurinko paistaa ohdakkeenkin yli<\/em>
\n ja sade orjanruusun juuret kastaa.<\/em><\/p>\n

Ennen kuin rukoilenkaan, Herra vastaa.<\/em>
\n H\u00e4n yli nuoruutemme harhailuiden<\/em>
\n ja miehuutemme p\u00e4iv\u00e4in pirstotuiden<\/em>
\n ja yli vanhuutemme haikean<\/em>
\n kehottaa k\u00e4den, meit\u00e4 siunaavan.<\/em><\/p>\n

Kun vaimo her\u00e4\u00e4, hiljaa hymyilen.<\/em>
\n H\u00e4n vastaa hymyyn ymm\u00e4rt\u00e4en sen.<\/em><\/p>\n

(L\u00e4hde: Haavio, Jaakko. Postilla \u2013 runoelma. WSOY, 1968. s. 84 \u2013 86. Runo on luettavuuden helpottamiseksi jaettu t\u00e4ss\u00e4 erillisiin kappaleisiin. S\u00e4keess\u00e4 ”kun lapa ly\u00f6ttyy , karmii selk\u00e4piit\u00e4.” <\/em>sana ly\u00f6ttyy on kirjoitettu Haavion omak\u00e4tisesti korjaamaan muotoon. Painetussa teoksessa sana on muodossa ”l\u00f6yttyy”.)<\/h6>\n

Ihan lopuksi kaksi runoa, jotka runon keinoin ilmaisevat Haavion teologian, sama joka ilmenee selv\u00e4n\u00e4 er\u00e4iss\u00e4 virsiss\u00e4.<\/p>\n

Kirveen Antti<\/h4>\n

Jokaisessa kulkueessa viimeisen\u00e4<\/em>
\n kuljit,<\/em>
\n jokaisessa:<\/em>
\n punaisessa, valkoisessa<\/em>
\n paraatissa<\/em>
\n diplomaatintakissas,<\/em>
\n p\u00e4\u00e4ss\u00e4s kiiltolippa-punaraitalakki.<\/em><\/p>\n

Pikkupojat hihkaisivat:<\/em>
\n Talo palaa!<\/em>
\n Juoksit, huohottaen, tulipaloon,<\/em>
\n riemujuhlaan.<\/em>
\n Palosotilaaksi Luoja kai loi sinut, Antti.<\/em><\/p>\n

Viimeisess\u00e4 kulkueessa<\/em>
\n edell\u00e4mme vaellat.<\/em>
\n Seitsikkomme puhaltaa.<\/em>
\n Valkopaita-palokunta<\/em>
\n marssii kiiltokyp\u00e4rein.<\/em><\/p>\n

(L\u00e4hde: Haavio, Jaakko. Valitut runot. WSOY, 1981, s. 366 – 367, kokoelmasta Suven maa.)<\/h6>\n

Linjoja<\/h4>\n

Suora ja selke\u00e4 linja:<\/em>
\n helvetti tulinen<\/em>
\n olkoon sijana sill\u00e4,<\/em>
\n ken vei Kristuksen<\/em><\/p>\n

tyhjien kirkkojen kuoriin<\/em>
\n messua kuuntelemaan,<\/em>
\n unhoittaen, miss\u00e4<\/em>
\n Kristusta tarvitaan:<\/em>
\n Linjoilla ilottomilla,<\/em>
\n kujilla irstauden,<\/em>
\n siell\u00e4 on tauti ja k\u00f6yhyys,<\/em>
\n ihminen.<\/em><\/p>\n

Menen, palkattu paimen,<\/em>
\n ihmisen siunaamaan,<\/em>
\n Linjoilla ken eli,<\/em>
\n linjaan haudataan.<\/em><\/p>\n

(L\u00e4hde: Haavio, Jaakko. Valitut runot. WSOY, 1981, s. 380 – 381, kokoelmasta Suven maa. )<\/h6>\n

Harri Raitis
\nTurun kistillisell\u00e4 opistolla 12.3.2016<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Turun puoleinen Maaria Haavion aikaan Jaakko Haavio tuli Maarian kirkkoherraksi 1950 Yl\u00e4neelt\u00e4. H\u00e4n tuli maalta, mutta Turku oli tuttu jo kouluvuosilta ja siit\u00e4, ett\u00e4 lapset nyt vuorostaan k\u00e4viv\u00e4t t\u00e4\u00e4ll\u00e4 koulua. Turku oli my\u00f6s puolison kotikaupunki. Puhe on my\u00f6s kuunneltavissa, avaa linkki WS450651_Harri_Raitis_35min<\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[5],"tags":[20,14,21,27,26,24,25,17],"class_list":["post-433","post","type-post","status-publish","format-standard","hentry","category-symposiumit","tag-henkilohistoria","tag-historia","tag-jaakko-haavio","tag-kotiseututyo","tag-maaria","tag-raunistula","tag-runo","tag-symposium"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/www.koroinen.fi\/artikkelit\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/433","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/www.koroinen.fi\/artikkelit\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/www.koroinen.fi\/artikkelit\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.koroinen.fi\/artikkelit\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.koroinen.fi\/artikkelit\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=433"}],"version-history":[{"count":15,"href":"https:\/\/www.koroinen.fi\/artikkelit\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/433\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":494,"href":"https:\/\/www.koroinen.fi\/artikkelit\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/433\/revisions\/494"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/www.koroinen.fi\/artikkelit\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=433"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.koroinen.fi\/artikkelit\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=433"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.koroinen.fi\/artikkelit\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=433"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}